Pakko-oireinen häiriö

Sisältö:

  • Johdanto
    • Terve ja sairas huolellisuus, hyve vai helvetti
    • Syyllinen vai psykopaatti, terve ja sairas moraali
    • Pakkomielteisyys ja masennus
    • Yhteys eläinten käyttäytymiseen
  • Oireet
    • Pakkoajatukset
    • Pakkotoiminnat
    • Pakkoneuroottiset toimintamallit ja luonteenpiirteet
    • Pakko-oireisuuden tuottamia ongelmia
  • Mistä pakko-oireisuus johtuu? Hoitotapojen taustaa
    • Psykologiset teoriat
    • Neurobiologiset teoriat
    • Serotoniiniteoriat
  • Pakko-oireiden esiintyminen
  • Pakko-oireiden lääkehoito
  • Lopuksi

Johdanto

Huolellisuus, tavoitteellisuus ja täsmällisyys ovat kulttuurissamme korkealle arvostettuja hyveitä. Moraalisuuteen ja syyllisyysherkkyyteen suhtaudumme mielellämme ymmärtäväisesti; huoleton, spontaani ja itseään ajatteleva lapsi saa tuomionsa kotona ja koulussa.

Joillakin varmuuden maksimointi, säästäväisyys, täsmällisyys, täydellisyyden tavoittelu, siisteys ja moralismi saavat jatkuvaa ahdistusta ja rituaalinomaista käyttäytymistä tuottavia muotoja. Liialliset pelot, mielikuvat ja yllykkeet pyörivät päässä ja aiheuttavat piinaa sekä itselle että läheisille. Mielettömiksi koetut ajatukset tuntuvat samaan aikaan hävettäviltä ja mahdottomilta vastustaa. Erilaiset rituaalit ja rutiinit vievät ajan ja energian sekä kaventavat sosiaalista kenttää. Kyseessä saattaa olla pakko-oireinen häiriö eli pakkoneuroottisuus.

Syyllisyyden kokemisen suhteen ihmisluonteet vaihtelevat tunnetusti paljon. Psykopaatti näkee itsellään vain oikeuksia, pakkoneurootikko velvollisuuksia ja syyllisyyden aiheita. Talousrikollinen näyttää selviytyvän elämästään ilman näkyviä tunnontuskia kun toisaalla seurakuntanuori ajautuu itsemurhan partaalle huomatessaan merkkejä orastavasta seksuaalisuudestaan. Pitkään on pohdittu kasvatuksen ja perimän suhdetta näiden ilmiöiden synnyssä. Ehkä kuitenkin geeneiltään neuroottiset vanhemmat siirtävät myös kasvatuksen kautta lapsilleen ylitiukan moraalin ja syyllisyyden.

Pakkoneuroottisuuteen ja kohtuuttomiin tavoitteisiin taipuvilla ihmisillä on usein taipumusta myös masennukseen. Tämän voi nähdä reaktiona kyvyttömyyteen näiden liiallisten tavoitteiden täyttämisessä. Ristiriita todellisuuden ja sisäisten päämäärien välillä kasvaa liian suureksi. Toisaalta ei liene sattumaa, että pakkoneuroottisuuden ja masennuksen kemiallinen häiriö on hyvin saman kaltainen: serotoniinivälitteisen aivotoiminnan suhteellinen puute. Myös paniikkihäiriö ja pakko-oireisuus esiintyvät usein samalla henkilöllä. Kaikissa kolmessa mielenterveyshäiriössä epäillään taustalla olevan serotoniini-välittäjäaineen suhteellista puutosta. Serotoniinitoiminnan tukeminen lääkehoidolla helpottaa usein niin pakko-oireisuutta, paniikkioireita kuin masennustakin.

Mielenkiintoista on myös tyypillisten pakkotoimintojen saamankaltaisuus turhautuneen, masentuneen ja neuroottisen eläimen toimien kanssa. Pelokas ja ahdistunut apina alkaakin puhdistaa itseään, häkkiin suljettu norsu toistaa tiettyä liikettä ja masentunut koiranpentu alkaa järsiä omaa häntäänsä.

Pakko-oireet

Pakko-oireiselle häiriölle ovat tyypillisiä ajatukset, pelot, mielikuvat tai yllykkeet, jotka

  • ovat tilanteeseen nähden liiallisia ja lähes poikkeuksetta ahdistavia
  • asianomainen tunnistaa ne omiksi ajatuksineen ja koettaa vastustaa tai olla välittämättä niistä
  • ajatukset tai pelot aiheuttavat merkittävää ahdistusta tai haittaavat työtä ja ihmissuhteita

Tyypillisimpiä pakkoajatuksia

  • Likaisuuteen, haitallisiin aineisiin myrkkyihin, saasteisiin tai taudinaiheuttajiin liittyvät pelot.
  • Kohtuuton huolestuneisuus ja riskien yliarviointi, näistä seuraava päättämättömyys ja hitaus.
  • Fyysiseen terveyteen tai ulkoiseen olemukseen liittyvä kohtuuton huoli. Fyysisen sairauden tai ulkoisen poikkeavuuden pakkomielteinen pelko.
  • Symmetrian ja täsmällisyyden kohtuuton tavoittelu joko ulkoisessa ympäristössä tai mielen alueella.
  • Aggressiosisältöiset mielikuvat tai pelot, tyypillisesti oman itsehillinnän menettämisen pelko. Tyypillinen nimenomaan ylikilteille henkilöille, jotka käytännössä eivät koskaan tekisi kenellekään pahaa.
  • Seksuaalisuuteen liittyvät ahdistavat mielikuvat ja pelot, jotka aiheuttavat usein häpeää ja syyllisyyttä. Seksuaalisen itsekontrollin menettämisen pelko.
  • Melkein mikä tahansa ajatus, sana, ääni, musiikki voi muodostua kohtuuttomasti päässä pyöriväksi pakkoajatukseksi ja aiheuttaa ahdistusta, sen torjumisyrityksiä tai esim. ärtyneisyyttä.
  • Kohtuuton ja jäykkä moraalisuus tai säästäväisyys.

Esimerkkejä

Pekka hakeutui psykiatrille oltuaan pari vuotta masentunut äitinsä kuoleman jälkeen. Terapiassa läpikäytiin Pekan suhdetta äitiin ja tuettiin hänen surutyötään. Jossain vaiheessa ilmeni, että Pekka oli jo pari vuotta ollut pakonomainen tarve viettää useita tunteja äitinsä haudalla tarkastamassa että hautakivien kiiltävässä pinnassa ollut naarmuja.

Matti hakeutui hoitoon ihmissuhdevaikeuksien ja jännittämisen takia. Ilmeni, että iltaisin hän katseli käsipeilistä nenäänsä ja totesi, että miehellä ei ole tulevaisuutta jos hänellä on sellainen nenä.

Seppo hakeutui terapiaan erilaisten pelkojen takia. Hän koki jonkinlaista yliluonnollista uhkaa sanasta ”Helsinki”. Missä tahansa liikennemerkissä, sanomalehdessä tai radio-ohjelmassa sana tuotti hänelle uhkaa ja kauhua. Pitkässä hoitosuhteessa ei koskaan selvinnyt mikä käytännöllinen tai symbolinen merkitys ”Helsinki”-sanalla Sepolle oli. Seppo oli aina hävennyt outoa pelkoaan eikä ollut sanonut siitä aiemmin kenellekään, salaa Seppo oli vuosia pelännyt olevansa mielisairas.

Leena tuli hakemaan apua perheongelmiinsa. Suurimpana ongelmana Leena piti perheen epäsiisteyttä. Hän oli aina pitänyt siisteyttä kunnia-asiana ja päivittäin joutui konfliktiin lasten ja miehen kanssa tavaroiden paikasta ja lehtitelineen ja videohyllyn järjestyksestä. Jopa yövuorosta palatessaankin hän joutui järjestämään videot ojennukseen. Alkuhaastattelussa ilmeni, että ylenpalttinen järjestyksenpito oli vain eräs Leenan monista pakko-oireista.

Pakkotoimintoja

Liiallinen peseytyminen (käsien, kasvojen, suihkussakäynti), tavaroiden puhdistus, desinfiointi, likaisuuden pelkoon liittyvä tarkastelu ja välttely. Kohtuuton tartunnan pelko ja siihen liittyvät testit ja lääkärissä käynnit.

Suhteettomaan epävarmuuteen liittyvä tarkastelu; lukot, hella, kahvinkeitin, vesihanat jne. Asioiden tekeminen uudelleen ja uudelleen, toistamispakko. Onnen/epäonnen numerot tai värit, taikauskoiset pelot.

Oman tai toisten terveyden jatkuva tarkkailu, loputtomat tutkimukset ja lääkärissäkäynnit. Fyysisen poikkeavuuden pelko ja peiliin (tai vaakaan) tuijottaminen.

Tavaroiden järjestely, laskeminen, syömisrituaalit, kaiken toiminnan kohtuuton jäykkyys ja kaavamaisuus.

Vahingoittamisen pelkoon liittyvät tarkastamisen: ettei vahinkoa tule tapahtumaan tai ole jo tapahtunut. Loputon oman toiminnan selittely tai anteeksipyytely, väärinkäsitysten pelko.

Kohtuuton tavaroiden kerääminen vaikeus luopua ilmeisen hyödyttömistä esineistä. Listojen ja muistilappujen suhteeton tekeminen. Mielen alueen rituaalit (sanojen toistaminen mielessä, rituaalinomainen rukoilu, laskeminen tms.) Hiusten tai karvojen nyppiminen, tavaroiden koskettelu tai asettelu pakonomaisesti.

Esimerkkejä

Pasi alkoi 14 vuoden iässä pestä käsiään 20-30 kertaa päivässä, kun koulussa kemian koetta tehtäessä opettaja oli varoittanut aineiden olevan syövyttäviä. Vähitellen Pasi ei pystynyt menemään pelkonsa takia kemian tunnille eikä koskemaan kemian kirjaan. Puolen vuoden kuluttua Pasi vietti 2-3 tuntia päivässä suihkussa. Neuvottomina ja konfliktin välttämiseksi Pasin vanhemmat antoivat hänen toimia näin. Myöhemmin armeijassa Pasi koki ihmeparanemisen vaikka se alussa oli vaikeaa. Kotona armeijan jälkeen kaikki palasi vähitellen entiselleen.

Riikka hakeutui hoitoon ahdistavien ja aikaavievien rituaalien ja hävettävien pakkotoimintojen takia. Etenkin kotoa lähteminen tuotti suuria vaikeuksia: kampausta ja vaattetusta aseteltiin yli tunti, avainten ja lompakon mukaantuloa piti tarkastaa kolmasti kuten myös hellanlevyt, kahvinkeitin ja vesihanat. Sitten voikin mennä jo ulos ja tarkistaa kolmasti ovea nykimällä tuliko ovi kiinni. Kotisairaanhoitajan työ kävi myös raskaaksi kun välillä piti illalla palata asiakkaan luo tarkastamaan tuliko lääkkeet jaettua oikein ja hella pois päältä.

Pakkoneuroottiset toimintamallit ja luonteenpiirteet

Nykyisin pakko-oireinen häiriö diagnosoidaan, jos oireet vaivaavat potilasta useita tunteja päivässä tai ne aiheuttavat huomattavaa kärsimystä tai sosiaalista tai ammatillista haittaa. Lievempinä edellä kuvatunlaiset oireet ovat melko yleisiä. Tuolloin lääkärit puhuvat vaativasta (ylitavoitteellisesta) persoonallisuudesta. Tällaisella henkilöllä rima on joka suhteessa poikkeuksellisen ja ahdistavan korkealla. Luonteenomaista on alituinen epävarmuus, täydellisyyden tavoittelu, liikatunnollisuus, pikkutarkkuus, huolellisuus ja jäykkyys. Tiettyyn asteeseen nämä ovat yhteiskunnan palkitsemia piirteitä mutta ne johtavat usein uupumukseen ja romahdukseen kautta depressioon. Tällaiselle ihmiselle fyysinen sairaus tai työttömäksi jääminen on erityisen vaikeaa, kun kaikkea ei voikaan hallita.

Pakkoneuroottisuuden tuomia ongelmia

Neuroottinen oire itsessään on ihmiselle ja lähiympäristölleen raskas. Toisaalta lähipiirissä se altistaa konflikteille, kun läheiset pitävät potilasta vain hankalana ja itsepäisenä. Toisaalta voimakkaat oireet ovat usein sosiaalisesti niin hävettäviä, että potilas leimaa itsensä mielisairaaksi ja vetäytyy sosiaalisista suhteista. Ylenpalttinen moraalisuus liityy alituiseen syyllisyyden tunteeseen ja ylikiltteys altistaa muiden hyväksikäytölle. Täydellisyydentavoittelijalle käytännössä jokainen suoritus on pettymys ja loputon yrittäminen uuvuttaa vähitellen täysin.

Pakkoneurootikolle saattaa alkoholi tai rauhoittavat lääkkeet olla ainoa tapa rentoutua, mikä altistaa edelleen ongelmille. Tyypillinen ”tuurijuoppo” onkin pakkoneurootikko, aina kolme kuukautta esimerkillinen ja tarkka työmies, joka vaatii sitten viikon juopotteluputken. Rauhoittavat ja unilääkkeet eivät vaikuta myönteisesti itse pakko-oireisiin, mutta liittyvät helposti välttämättömäksi osaksi kaikkea varmistavan potilaan elämään.

Mistä pakko-oireisuus johtuu

Psykologiset teoriat ja hoito
Vanhemmat pakko-oireisuuden selitysmallit painottavat henkilön taipumusta käsitellä ristiriitoja ja ahdistusta toisaalta tietyillä lapsenomaisilla tavoilla, toisaalta turvautumalla keinotekoisen älyllistävään ajatteluun. Psykoanalyyttiset mallit näkevät yhtäläisyyttä pakko-oireilla ja 3-4 vuotiaan lapsen ajattelun ja tuntemisen välillä. Tähän perustuvat terapiat näkevät oireet pyrkimyksinä kanavoida ahdistusta kulloisessakin elämäntilanteessa. Pitkät, psykoanalyyttiset terapiat saattavat olla hyödyllisiä etenkin nuoren potilaan kokonaiskehityksen kannalta, mutta niiden teho pakko-oireisuuden vähentämisessä näyttävät heikoilta.

Uudet kognitiiviset psykologian selitysmallit painottavat lapsuudessa ja nuoruudessa kehittyvää vääristynyttä ajattelutapaa, johon liittyy mielikuvia täydellisestä hyveellisyydestä ja riskien välttämisestä: siisteys, puhtaus, sairauksien välttäminen, säästäväisyys, riskien poistaminen tai konfliktien ja kielteisten tunteiden välttäminen menevät kohtuuttomuuksiin ja näissä epäonnistuminen tuottaa syyllisyyttä tai suhteetonta pelkoa. Hoidossa pyritään mm. tiedottamaan omia ajatusmalleja, vähitellen vapautumaan aiheettomasta syyllisyydestä ja kehittämään uusia toimintamalleja.

Käyttäytymispsykologiset selitykset ovat lähinnä kiinnostuneita opittujen tapojen muuttamisesta tässä ja nyt. Pelottavia ahdistavia tilanteita ei vältellä vaan käydään niitä kohti ja tahallaan altistutaan ahdistaville ärsykkeille ilman pakomahdollisuutta. Ensin ahdistuneisuus lisääntyy rajusti, mutta vähitellen heikkenee ja sammuu. Usein asiassa edetään vähitellen, mutta menetelmät vaatii potilaalta voimakasta motivaatiota. Pakkotoimintojen suhteen on esitetty hyviä ja pitkäaikaisia hoitotuloksia, eikä potilas näyttäisi saava tilalle muita oireita tai ongelmia.

Neurobiologiset teoriat ja niihin perustuvat hoidot
Psykiatrisessa kirjallisuudessa pidetään ainakin vaikeaa pakko-oireisuutta neurobiologisena, aivojen etuosan toiminnan häiriöön perustuvana sairautena. Monenlaiset havainnot mm. aivoleikkaukset, neurologisten sairauksien, aivojen kuvantamismenetelmien (PET-kuvat), perinnöllisyystutkimusten, hermovälittäjäaine-tutkimusten ja lääkehoitokokeilujen yhteydessä viittaavat selvään aivotoiminnan häiriöön.

Aivojen etuosien tiettyjä tumakkeita on verrattu auton vaihdelaatikkoon: tilanteen mukaan täytyy huomion keskipisteeseen tulla vuorotellen tietty toiminta, havainto tai ajatus. On esitetty, että pakko-oireisessa häiriössä ”vaihteisto” menee jumiin ja ajatustoiminnan joustavuus kärsii. Aivotoiminnan kuvantamisessa juuri näissä osissa nähdään häiriöitä ja tietyillä aivoleikkauksilla tai näihin tumakkeisiin vaikuttavilla lääkkeillä oireet lievittyvät. Tyvitumakkeiden yhteyttä ja ajattelun joustavuutta säätelemässä näyttää olevan serotoniini-välittäjäaine. Muita seretoniinitoiminnan puutokseen yhdistettyjä häiriöitä ovat mm. syvä masennus, paniikkihäiriö, tietyt alkoholismin ja syömishäiriöiden muodot, impulsiivinen väkivaltaisuus ja migreeni. Näitä esiintyykin runsaasti samoilla henkilöillä ja samoissa suvuissa kuin pakko-oireista häiriötä.

Suurimmat lääkehoidon saavutukset on saatu nimenomaan serotoniinitoimintaa tukevilla lääkkeillä. Tietty lääkitys auttaa n. 50-60 %:n potilasta, mutta jos lääkitystä haetaan määrätietoisesti (suuri annos ja pitkä hoitoaika), useimmat potilaat saavat apua.

Myös monissa aivojen etuosien tyvitumakkeita vaurioittavissa sairauksissa nähdään pakko-oireita, suuri osa pakko-oireisista potilaista onkin neurologin hoidossa. Esimerkiksi USA:ssa katsotaan, että n. 5 %:lla vaikeammista pakko-oirepotilaista tulisi harkita sähköneulalla tehtävää aivoleikkausta tyvitumakkeiden alueelle. Suomessa hoitomuoto ei juuri ole käytössä.

Pakko-oireiden esiintyminen

Lieviä pakko-oireita esiintyy etenkin nuorilla ihmisillä melko paljon, mutta hoitoa kannattaa harkita aina jos

  • pakko-oireet vaativat useita tunteja vuorokaudessa ja jatkuvat kuukausia
  • pakko-oireet aiheuttavat huomattavaa ahdistusta tai haittaa koulussa, töissä tai sosiaalisissa suhteissa.

Pakko-oireisuus alkaa usein lapsuudessa ja nuoruudessa. Vaikka lievät oireet ovat yleisiä, ei nuorellakaan saisi aiheetta lykätä, nuoruudessa mahdolliset menetyksetkin psyykkisessä ja ammatillisessa kehityksessä ovat suuria.

Pakko-oireisuus saattaa olla lyhytaikaista johonkin kriisiin, menetykseen tai fyysiseen syyhyn (esim. hormonihäiriöt) liittyen ja saattaa vaihdella mielialaan liittyen. Vaikeammat tapaukset ovat usein kroonisia ja vaativat hyvinkin pitkäaikaista hoitoa. Pakko-oireinen potilas saattaa joko hävetä oireitaan tai mieltää ne tarkan luonteensa ominaisuuksiksi (joista lähinnä läheiset kärsivät). Tämän takia häiriön yleisyys saattaa olla suurempi kuin aiemmissa tutkimuksissa esitetty 1-3 %

Viime vuosina on keskusteltu paljon ”terveen” ja ”sairaan” pakkomielteisyyden rajasta. On puhuttu pakkomielleryhmän häiriöistä, jolloin esiintyvyydeksi lasketaan jo lähes 10 %. Varsinaisen pakko-oireisen häiriön lähisukulaisiksi on esitetty mm. eräitä alkoholismin ja syömishäiriöiden muotoja (etenkin tuurijuoppous ja ahmimishäiriö), masennuksesta kumpuava pakkomielteistä mustasukkaisuutta, sairaalloista pelihimoa tai itseä häiritsevä seksuaalisuuden muotoja. Tietyt masennuslääkkeet näyttävät myös vaikuttavan näissä ongelmissa.

Toivottavasti tulevaisuudessa ei kuitenkaan kaikkea intohimoa poisteta maailmasta lääkityksellä.

Pakko-oireiden lääkehoito

Suomessa on markkinoilla lähes 30 masennuslääkettä, joissa osan vaikutus perustuu nimenomaan aivojen serotoniinitoiminnan tukemiseen. Yhteistä näille on vasta kuukausien kuluessa tuleva vaikutus.

Masennuslääkkeisiin ei tule riippuvuutta. Vanhojen lääkkeiden sisuvaikutuksina esiintyi suun kuivumista, väsymistä ja huimausta. Yliannokset saattavat olla hengenvaarallisia. Uusissa lääkkeissä sivuvaikutuksia on vähemmän ja lääkitys on suurillakin annoksilla turvallista. Alkoholi heikentää selvästi masennuslääkkeen vaikutusta.

Tyypillistä masennuslääkitykselle pakko-oireisessa häiriössä on hitaasti alkava vaikutus ja suhteellisen suuri lääkeannos. Yritä olla kärsivällinen, vaikutus tulee vasta 3-4 kk:ssa, ja usein toipumista tapahtuu huomattavasti pitempään. Älä anna periksi, jos ensimmäisestä lääkkeestä ei ole apua, sinnikkyys palkitaan.

Rauhoittavat ja unilääkkeet tulisi varata lyhytaikaisesti pahimpiin kriiseihin ja pelkoihin, joskus tarvitaan psykoosilääkettä lisälääkkeeksi. Alkoholi on ylivoimaisesti huonoin psyykelääke.

Lopuksi

Pakkomielteet voivat satunnaisesti liittyä elämään, mutta pitkään jatkuessaan ne aiheuttavat pelkoa, kärsimystä, välttelyä, häpeää ja ihmissuhde vaikeuksia. Pakkotoiminnoissa saadaan usein hyviä hoitotuloksia käyttäytymisterapialla ja harjoitelulla, kognitiivinen ja analyyttinen terapia saattaa hyödyttää etenkin pitkäkestoisissa, laaja-alaisissa häiriöissä ja varsinkin nuorilla ihmisillä. Perhe- tai päihdeongelmat vaativat oman huomionsa.

Lääkehoitona on lähinnä masennuslääkitys. Odota tuloksia vähintään 3-4 kk, vältä alkoholia. Masennuslääkitykseen ei totu, mutta itse pakko-oireinen häiriö voi olla hyvinkin pitkäaikainen.

Lähde: Jukka Turtonen, GlaxoSmithKline

Revert to Web View
Next Post Previous Post

Psykoterapeutit:

Arto Kyllönen

Psykoterapeutti, perheterapeutti VET, työnohjaaja

arto.kyllonen(at)kolumbus.fi
040 5388282

Mahdollisuus ottaa uusia asiakkaita:
Kyllä
Mahdollisuus ottaa uusia asiakkaita:
Kyllä