Kalliisti erottu

Erot maksavat satoja miljoonia euroja vuodessa
Parisuhdeterapia on yhä suositumpi keino ratkaista ongelmia

Suomi on siirtynyt kärkeen jälleen yhdessä kansainvälisessä vertailussa: avioeroissa. Meillä erotaan useammin kuin yhdessäkään muussa Euroopan unionin maassa.

Väestöliiton tilastojen mukaan puolet suomalaisista avioliitoista ja yli puolet helsinkiläisistä avioliitoista päättyy eroon. Se on surullista, mutta harva tulee ajatelleeksi, että se on myös hirvittävän kallista.

Kun Väestöliitossa laskettiin äskettäin yhteen avio- ja avoerojen kustannukset ilman oikeudenkäyntikuluja – asumistuki, toimeentulotuki, elatustuki ja lapsilisäkorotukset – erojen laskuksi saatiin 2,3 miljardia markkaa (400 miljoonaa euroa) vuodessa. Sillä hinnalla rakentaisi vaikkapa melkein koko Vuosaaren sataman.

”Jos jokin muu asia maksaisi yhteiskunnalle näin paljon, siihen puututtaisiin”, Väestöliiton pari- ja perheterapeutti Vuokko Malinen sanoo.

”Inhimillinen kärsimys ei ole saanut päättäjiä toimimaan, mutta ehkä raha nyt saa.”

Parisuhde kuin osakeyhtiö

Pääkaupunkiseudun parisuhdeterapeutit luettelevat suomalaisten kiivaalle erotahdille useita syitä. Malisen mielestä Suomen avioerolaki ”voi olla jo liiankin liberaali”. Hän tarkoittaa, että erot ovat nykyisin niin nopeita ja vaivattomia, ettei eroava pariskunta välttämättä ehdi selvittää ongelmiaan. Kun keskinäinen riitely jää kesken, se siirtyy Malisen kokemuksen mukaan usein riitelyksi lasten huoltajuudesta. Noin 30 000 alle 18-vuotiasta lasta kokee avio- tai avoeron joka vuosi.

Helsingin pari- perheterapiayksikön perheneuvojien Ulla Roineen ja Virpi Sompan mukaan parisuhteissa korostuvat nykyisin itsenäisyys ja itsekkyys. Epävarmassa maailmassa nuorten aikuisten on vaikea luottaa toisiinsa ja tehdä kompromisseja, elleivät he tunne saavansa täsmälleen saman verran takaisin.

”Monet parisuhteet muistuttavat osakeyhtiöitä, joissa aika ja raha on jaettu tasan: sinun siivousviikkosi, minun kaupassakäyntiviikkoni, sinun roskienvientiviikkosi. Jos antaa toiselle jotakin ylimääräistä, se on kuin itseltä pois”, Sompa sanoo.

Sähköpostisuhde syrjäyttää oikean suhteen

Kristillisen Valkonauhaliiton perhetyöntekijän Marja-Liisa Holopaisen mielestä pääkaupunkilaisten tavanomaisimpia parisuhdeongelmia ovat yhä paljon puhutut kommunikaatiovaikeudet, syrjähypyt, alkoholismi ja väkivalta.

Joskus ne ovat vain oireita muista ongelmista. Jatkuva kiire työn, lasten, harrastusten ja lasten harrastusten välillä hukuttaa helposti perheen yhteenkuuluvuudentunteen, jolloin helpotusta haetaan muualta. Esimerkiksi työpaikkaromanssi tarjoaa aivan toisenlaista glamouria kuin vanha kotisuhde, sillä töissä ihmisen on helppo näyttää itsestään vain paras ja pätevin puoli.

”Nykyisin ihmistä arvostetaan suoritusten perusteella, ja kotona on paljon vaikeampi saada aikaan näkyviä tuloksia kuin työelämässä”, Sompa sanoo.
Uusi, selvästi yleistynyt ilmiö ovat Holopaisen mukaan sähköposti- ja tekstiviestisuhteet, jotka johtavat oikeisiin syrjähyppyihin.

”Internet ja kännykkä antavat mahdollisuuden pitää yllä hyvinkin pitkäaikaisia ja intiimejä suhteita, joihin ei kuitenkaan tarvitse sitoutua samalla tavalla kuin ihmiseen, jonka tapaa kasvokkain”, Holopainen sanoo. ”Jos kotona on tylsää, teknologian avulla voi käydä pitkiä keskusteluja vieraan kanssa vaikka kotipöydän ääressä. Verkkosuhteesta tulee helposti aivan yhtä todellinen kuin elävästä suhteesta.”

Terapiasta tullut melkein trendi

Kaikki terapeutit toivovat, että yhteiskunta kiinnittäisi enemmän huomiota suomalaisten parisuhdeongelmiin. Mutta mitä yhteiskunta voi tehdä? Eikö ero ole liberaalissa länsimaassa yksityiselämän päätös, johon muiden ei tarvitse puuttua?

”Holhousta tarvitaan lasten mielenterveyden ja tulevaisuuden takia”, Väestöliiton Malinen sanoo. ”Jos vanhemmilla on kriisi, he keskittyvät itseensä.”
Malisen ja muiden terapeuttien mielestä on hyvä alku, että suomalaiset hakevat nykyisin apua jo ennen kuin ovat eron partaalla. Sekä Väestöliitossa, Helsingin kaupungilla että Valkonauhaliitossa parisuhdeterapian kysyntä ylittää tarjonnan. Ongelmia ei hävetä, sillä onhan niitä jo tilastojenkin perusteella suurimmalla osalla pariskunnista.

Valkonauhaliiton parisuhdeterapiassa näkyy kolme selkeää ryhmää: nuoret vanhemmat, joiden keskinäinen suhde hukkuu vaippavuoreen, nelikymppiset pariskunnat, joiden vakiintunutta elämää keikauttaa syrjähypyn kaltainen yllättävä kriisi, ja viisikymppiset pariskunnat, jotka lasten lähdettyä jäävät pitkästä aikaa kahden. Kaupungin parisuhdeterapiassa käyvät jotkut pariskunnat jo seurusteluvaiheessa, toiset yksin tai yhdessä eron jälkeen, jotta välttäisivät samat virheet seuraavassa suhteessa.

Terapian tuloksista on vaikea kerätä tietoja, mutta Valkonauhaliiton Holopaisen sormituntuman mukaan alle puolet terapiassa käyneistä pariskunnista päätyy lopulta eroon.
”Jos yhteiskunta siirtäisi edes osan eroihin kuluvista rahoista ennaltaehkäisevään parisuhdeterapiaan, erojen määrä voisi kääntyä laskuun”, Malinen sanoo.

Parisuhdeterapia pakolliseksi?

Oikeusministeriön nuorisorikollisuuteen erikoistuneella virkamiehellä Sami Mahkosella on vielä radikaalimpi ajatus. Hänen mielestään parisuhdeterapia pitäisi määrätä pakolliseksi kaikille eroaville pareille, joilla on lapsia. Mahkosen mielessä ei ole samanlainen turhauttavana pidetty sovittelu kuin vanhassa avioliittolaissa, vaan ammattipsykologien ohjaama lyhytterapia.

”Avioerojuristit keskittyvät omaisuuden jakamiseen, sillä se on yksinkertaista. Keskimääräisen avioeron hoitaa tunnissa. Ihmissuhdekysymykset saavat paljon vähemmän huomiota, vaikka ne ovat paljon rahaa tärkeämpiä asioita”, Mahkonen sanoo.

Pakollinen terapia valmentaisi Mahkosen mielestä sekä eroavaa paria että lapsia valmistautumaan käytännössä eron jälkeiseen elämään. ”Sitten voisi tulla vähemmän näitä tilanteita, jossa mies tappaa naisen viisitoista vuotta eron jälkeen.”

Mahkonen tietää, että hänen ehdotuksensa on monen mielestä yhteiskunnalle liian kallis, ”vaikka erolasten ongelmatkaan eivät tule yhteiskunnalle halvaksi”. Hän ennustaa kuitenkin, että asenteita on vaikea muuttaa niin kauan kuin Suomi on avioerojen suhteen ”nykyisessä välivaiheessa”.
”Avioero on historialliseksi ilmiöksi vielä kovin uusi asia. 1800-luvun lopussa Suomessa oli vain 30-60 avioeroa vuodessa. Vasta kun se vielä yleistyy radikaalisti tämän vuosisadan loppuun mennessä, herätään miettimään, mitä tehdä.”

Arttu ja Kaisa toivovat parempaa arkea

Kolmikymppinen helsinkiläispariskunta Kaisa ja Arttu menivät parisuhdeterapeutille puoli vuotta häidensä jälkeen. He olivat päättäneet pysyä yhdessä, vaikka suhteessa oli ollut ongelmia jo seurusteluaikoina.

Kaisan ja Artun lähipiirissä ongelmattomia parisuhteita ei tuntunut olevankaan: monilla kolmikymppisillä on epävarma työtilanne, ajoittaisia rahavaikeuksia ja sellainen jatkuva kiire, että leffatreffit kaverien kanssa pitää sopia kalenterin kanssa kolmen viikon päähän.

”Meidän sukupolvellemme terapia ei ole mikään iso kynnys”, Kaisa kertoo. ”Ei kukaan ajattele, että sitä varten täytyisi olla vakavasti hullu.” Kaisan ja Artun suuri riidanaihe on ajankäyttö. Molemmat tekevät vaativaa vuorotyötä, mutta Kaisalla on enemmän aamutöitä ja Artulla iltatöitä. Yhteinen aika on siis rajoitettu viikonloppuihin, jolloin Arttu haluaisi vain nukkua pitkään ja lukea lehtiä, kun taas Kaisa haluaisi tehdä asioita yhdessä.

”Kun Arttu saa silmänsä auki, minä olen heti iholla kiinni”, Kaisa sanoo.
Arttu ja Kaisa ovat myös hyvin erilaisia ihmisiä: Arttu on usein rauhallinen ja sulkeutunut, Kaisa tehokas ja järjestelmällinen. Arttua ahdistaa Kaisan tapa ottaa asioita niskasta kiinni ja alkaa oitis korjata niitä. Kaisaa raivostuttaa Artun tapa olla puhumatta asioista ja pohtia niitä omassa päässään.
”Parisuhdeoppaat puhuvat pelkkää puppua, kun väittävät vastakohtaisuuksien täydentävän toisiaan”, Kaisa sanoo.

Kun riidattomia viikkoja ei enää ollut, Arttu varasi ajan Helsingin kaupungin perhe- ja parisuhdeterapian yksiköstä. Se on maksuton palvelu, jossa terapeutti keskustelee pariskunnan kanssa tunnin ajan muutaman viikon välein. Ensimmäinen käynti järjestyi noin kuukauden päähän ajanvarauksesta.
”Siellä odotti sellainen ystävällinen nelikymppinen nainen nojatuolissa. Me istuimme sohvalla, ja pöydällä oli paketti nenäliinoja”, Kaisa kertoo.

Ensimmäisellä kerralla terapeutti esitti vaikean kysymyksen: mihin Arttu ja Kaisa olivat alun perin ihastuneet toisissaan? Sitä oli yllättävän hankala muistaa.
”Lopulta minä sanoin, että Arttu saa minut nauramaan, sillä hän saattaa tehdä aivan hulluja juttuja. Artun mielestä minä olen ihanan tunnollinen ja kiltti, ja se tasapainottaa hänen ominaisuuksiaan.”

Erolla ei saa enää uhata

Arttu ja Kaisa käyvät terapiassa kolmen neljän viikon välein ja aikovat jatkaa niin kauan kun se on kummankin mielestä hyödyllistä. Kaisa ei osaa vielä sanoa, onko terapia parantanut pariskunnan arkea. Häntä kuitenkin helpottaa, että ongelmien selvittelylle on varattu oma aikansa, josta kumpikaan ei pääse luistamaan.

”Jos terapia menee vain molemminpuoliseksi syyttelyksi, terapeutti keskeyttää meidät ja huomauttaa, että te molemmat vain puhutte ettekä kuuntele toisianne”, Kaisa kertoo.
Terapia on auttanut pariskuntaa luopumaan omista päähänpinttymistään. Kun Kaisa valitti, etteivät he Artun aamu-unien takia onnistu järjestämään niin yksinkertaista asiaa kuin yhteistä aamiaishetkeä, terapeutti neuvoi häntä keskittymään muihin asioihin: ellei yhteinen aamiainen ole toteutunut vuosien aikana, se tuskin toteutuu tulevaisuudessakaan. Kun Arttu valitti Kaisan dominoivan häntä toimeliaisuudellaan, terapeutti huomautti, että passiivisuus ja vetäytyneisyys ovat myös vallankäyttöä.
”Terapeutin ehdotuksesta sovimme, että kumpikaan ei riidan aikana saa enää uhata avioerolla. Kun Arttu seuraavassa riidassa sanoi, että ’erotaan sitten’, minä sanoin, että ’nyt mä kerron terapeutille'”, Kaisa nauraa.

Terapiassa on tutkittu myös molempien sukupuita. Tavat ajatella ja toimia periytyvät lapsuudesta, oman perheen käytännöistä, vaikka sukulaiset asuisivat kaukana eikä heihin pidettäisi yhteyttä.

”Älä puhu minulle vaan terapeutillesi”

Parisuhdeterapia ei kuitenkaan ole helppo ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Terapia-aika on yleensä keskellä päivää, ja ”kun on syytänyt ulos kaiken paskan, sitten pitäisi vain hippulihei mennä takaisin töihin”, Kaisa sanoo.

Parisuhdeterapian lisäksi Arttu käy tällä hetkellä myös erikseen omalla terapeutilla.
”Joskus se on johtanut siihen, että jos yritän puhua Artulle asioistani, hän sanoo, että älä puhu minulle, vaan hanki terapeutti ratkomaan ongelmiasi”, Kaisa sanoo.

Kaisa tunnistaa tilanteen ironian: jotta arki olisi kiireisille nykyihmisille siedettävämpää, yksilölliset tai kahdenkeskiset ongelmat ulkoistetaan jonkun toisen ratkaistavaksi. Sitä voisi kutsua tunne-elämän alihankinnaksi, jossa ammattitaitoiset terapeutit ovat korvanneet entisajan auktoriteetit, kuten papit, opettajat tai vanhemmat.

”Tunne-elämä on nykyisin vain yksi elämän lohkoista, joita suoritetaan, ja jos ei osata suorittaa oikein, mennään hakemaan asiantuntija-apua”, Kaisa sanoo. ”Onhan se vähän säälittävää.”
Kaisa myöntää myös, että mitä enemmän ihmistä hoidetaan, sitä useampia ongelmia hänestä luultavasti löytyy. Täysin tervettä ihmistä ei olekaan.

”En silti usko, että terapiaan hakeudutaan nykyään liian helposti. Siinä vaiheessa, kun varaa ajan, hätä on todellinen.”

Lähde: Laura Pekonen, Suomen Kuvalehti 11/2002

Revert to Web View
Next Post Previous Post

Psykoterapeutit:

Arto Kyllönen

Psykoterapeutti, perheterapeutti VET, työnohjaaja

arto.kyllonen(at)kolumbus.fi
040 5388282

Mahdollisuus ottaa uusia asiakkaita:
Kyllä
Mahdollisuus ottaa uusia asiakkaita:
Kyllä