Vapaaehtoisten työnohjaus – tuen ja kasvun mahdollisuuksia toimijoille

Sisältö:

  • Tukea toimijoille
  • Työnohjaus
  • Miksi puhutaan työnohjauksesta vapaaehtoistoiminnan yhteydessä?
    • keino pitää yllä toiminnan laatua ja toimijoiden jaksamista
    • keino mahdollistaa kehittyminen tehtävässä
    • keino purkaa kokemuksia ja tunteita
  • Vapaaehtoisten työnohjaus

Tukea toimijoille

Vapaaehtoistyöhön tulevat mukaan lähes poikkeuksetta ihmiset, jotka haluavat omaan elämäänsä lisää mielekkyyttä auttamalla toisia ja olemalla vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Heidän taustansa saattavat olla hyvinkin erilaisia ja heillä on erilaisia motiiveja ja valmiuksia. He ovat saaneet eri aloilta ja eri tasoista koulutusta. Vapaaehtoiset toimivat useissa yhteisöissä ja yksiköissä henkisesti kuormittavissa tehtävissä ja tekevät usein työtä itsenäisesti ja yksin. Vapaaehtoistoiminta mielletään helposti täysin ilmaiseksi. Se, että vapaaehtoistoiminnasta ei makseta palkkaa ei tarkoita, että sen käynnissä pitäminen ei vaatisi jotakin taustayhteisöltä, organisoijalta, yhteiskunnalta. Vaikka vapaaehtoiset toimivat aidon kiinnostuksen, auttamisenhalun tai lähimmäisenrakkauden vuoksi, eivät he jaksa eikä heidän tarvitse jaksaa ilman tunnustusta ja tukea. Vapaaehtoiset eivät usein tiedä voivansa saada tukea tai ohjausta eivätkä siten tule sitä pyytäneeksi. Tämän tiedottaminen samoin kuin vapaaehtoisille sen esiintuominen, miten arvokasta heidän työpanoksensa on, jääkin ammattihenkilöiden, vapaaehtoistyötä koordinoivien ihmisten tehtäväksi.

Tärkeätä on toiminnan jatkuvuuden, ihmisten jaksamisen ja toiminnan kehittymisen kannalta luoda erilaisia yhteistyöverkostoja, toimijoiden välisiä foorumeita, tukiryhmiä ym., joissa ihmiset pääsevät arvostavassa ilmapiirissä ajattelemaan toimintaansa koskevia asioita. Olivatpa toimijat palkallisia tai palkattomia, omasta tahdostaan tai työn vaatimusten takia toimivia, on työnohjaus yksi niistä perusasioista, joita he tarvitsevat. Keskeistä on ymmärrys siitä, että vaikka toimijat ovat tehtävässään vapaaehtoisesti, he eivät pysty tehtäväänsä hoitamaan ilman tukea, palautetta tekemästään, mahdollisuutta purkaa kokemuksiaan ja tavata samassa tehtävässä toimivia. Tunne omasta tarpeellisuudesta, tunne omista vaikuttamismahdollisuuksista ja mahdollisuus tulla kuulluksi ovat tarpeita, joiden toteutumista toimijat eniten odottavat.

Vapaaehtoisten työnohjauksesta on olemassa joidenkin vapaaehtoistyötä järjestöissä ohjaavien ihmisten tekemiä luentomonisteita ja kirjoitelmia liittyen työnohjaaja-, sielunhoito- ja ryhmätyökoulutuksiin. Paljon aiheesta ei ole kirjoitettu. Tähän tekstiin ovat osansa antaneet monet vapaaehtoistyötä yhteisöissään ohjaavat henkilöt ja työnohjaajat, jotka toimivat mitä erilaisimmissa järjestöissä ja projekteissa. Tämän kirjoituksen kuvitteelliseen esimerkkiryhmään on yhdistetty monen työnohjaajan kokemuksia, välähdyksiä työnohjausprosessin alkuvaiheista.

Työnohjaus

Työnohjaus on keino tarkastella työtä ja työhön vaikuttavia rakenteita, odotuksia, rooleja ja tunteita. Usein työnohjaus perustuu keskusteluun, ajan jakamiseen tavalla tai toisella mukanaolijoiden kesken. Työnohjauksessa voidaan käyttää useita menetelmiä työnohjaajan taidoista ja suuntautuneisuudesta riippuen esim. draamallisia menetelmiä, toiminnallisuutta eri muodoissaan ja erilaisia yhteisöä ja ryhmää hyödyntäviä keinoja. Näitä voi yhdistellä keskusteluun käyttäen niitä virittäjinä sekä toisenlaisen näkökulman tai lähestymistavan tuojina. Työnohjaus voi olla yksilö-, ryhmä- tai työyhteisön ohjaamista. Tärkeätä ja yhteistä kaikelle työnohjaukselle on tavoitteellisuus ja se, että käsiteltävät asiat aina nousevat ohjattavista ja heidän työtilanteistaan tai keskinäisistä suhteistaan.

Työnohjaus voidaan määritellä tilanteeksi, joka on selkeästi erillään ja omanlaisensa verrattuna muihin saman ryhmänkin yhteisiin tilanteisiin. Työnohjausta nimittää se, että on ohjaaja, joka eri menetelmiä käyttäen ja keskustelua johtaen mahdollistaa perustehtävän tarkastelun ja kasvamisen tehtävän suorittamisessa. Työnohjauksessa on mahdollista jakaa kokemuksia, tunnistaa omia vahvuuksia ja kehittämistä vaativia puoliaan. Työnohjausistunnot ovat usein 1.5 – 2 tunnin pituisia ja toistuvat 3 – 5 viikon välein. Hyödyllisenä pidetään yleensä työnohjauksen jatkumista 2 – 3 vuotta, joskus voidaan käyttää lyhyempiä, esim. muutaman kuukauden mittaisia työnohjausrupeamia. Tärkeätä on kuitenkin prosessinomaisuus, jossa edetään yhdessä asetettuja tavoitteita kohti. Työnohjausta voidaan käytännössä toteuttaa monella eri tavalla. Yleisintä vapaaehtoistyössä on ryhmätyönohjaus, jossa ohjattavina on yhtä aikaa 5-10 samaa tai samantyyppistä tehtävää suorittavaa tai samassa taustayhteisössä toimivaa ihmistä. Yksilöohjauskin on joskus perusteltua ja onnistuneesti käytetty joissakin yhteisöissä.

Ryhmätyönohjauksessa on läsnä kaksi sisäkkäistä prosessia: 1) yksilön suhde tehtäväänsä ja työnohjauksen tavoitteisiin 2) ryhmän jäsenten keskinäinen vuorovaikutus ja sen kehittyminen. Ryhmä on sekä mahdollisuus että haaste. Se on monipuolisen kasvun väline, joka vaatii ohjaajalta kykyä auttaa ryhmää muodostamaan työskentelylle rajat, ilmapiiri ja kulttuuri. Työnohjauksessa voi nähdä vielä kolmannen ulottuvuuden: ohjattavan tai ryhmän ja ohjaajan välisen suhteen.

Ryhmätyönohjauksessa on jatkuva vuorovaikutus yksilön, työyhteisön/ryhmän ja tehtävän välillä. Siten yksilön kasvu tapahtuu suhteessa kolmeen asiaan muodostuen yksilön, ryhmässä toimimisen ja ”ammatillisuuden” kasvuksi ja samalla yhteisö ja tehtävä (siis sekä edellytykset että toimintatavat) kehittyvät. Tehokkaasti työskentelevä ryhmä kiinnittää huomionsa kaikkiin ulottuvuuksiin.

Yksilön kasvu: Tehtävään liittyvä ja henkilökohtainen kasvu niveltyvät toisiinsa. Itsenäistyminen oman tehtävän hallinnassa ja ihmissuhteissa ja toisen ihmisen ymmärtäminen on mahdollista vain, kun pystyy näkemään toisen ominaisuudet irrallisina omista ominaisuuksista ja tunteista. Työnohjauksen tarkoituksena on auttaa ohjattavaa näkemään urautuneita ja epätarkoituksenmukaisia ajatus- ja toimintamalleja, jotka estävät uuden oppimista ja aiheuttavat uupumista. Merkittävää on mahdollisuus tietoisuuden lisääntymiseen siitä, miten omat tunteet ja tarpeet sekoittuvat tehtävän suorittamiseen. Tähän päästään mikäli työnohjauksen ilmapiiri on niin turvallinen, että voidaan käsitellä uhkaavalta ja häpeälliseltäkin tuntuvia asioita ja piirteitä omassa toiminnassa. Työnohjaus parhaimmillaan lisää persoonallista ja luovaa tehtävän suorittamista.

Kasvu ryhmän jäsenenä: Ryhmässä tapahtuvan työnohjauksen päämääränä ja välineenä on yhteistyö. Ryhmässä osallistujat saavat uusia näkemyksiä ja ratkaisumalleja asioihin sekä voivat ottaa kantaa toisten esille tuomiin tilanteisiin ja oppia niistä. Ryhmässä asioiden käsittely lisää tunnetta yhteenkuuluvuudesta ja vähentää tunnetta puurtamisesta yksinään tehtävänsä parissa. Ryhmässä toimiminen ja ihmisten välinen vuorovaikutus myös mahdollistavat omien hankaluuksien ja vahvuuksien tunnistamisen ja asioiden pysymisen oikeissa mittasuhteissa. Toistensa seurassa, tiiviissä ryhmässä toimimalla ihmiset samalla välittävät tietoa toistensa tarpeellisuudesta.
Kasvu tehtävän suorittamisessa: Tehtävä vaatii tekijältään sekä käsitteellistä että käytännöllistä hallintaa. Oman panoksen suhteuttaminen muiden työhön ja taustaorganisaation päämääriin ja tarkoitusperiin voi olla eräs työyhteisön ristiriitojen lähde ja yksilön motivaatiota muovaava tekijä. Työnohjaus voi auttaa ohjattavaa näkemään tehtävään liittyvät ongelmakohdat asioina, joihin voi vaikuttaa ja siten edistää tehtävään liittyvän ja henkilökohtaisen alueen välistä vuorovaikutusta. Ihminen voi tuntea itsensä vaikuttavaksi tekijäksi kaikilla tasoilla. Tehtävän tehokas suorittaminen vaatii aina myös kriittistä tehtävän ja toimintatapojen tarkastelua.

Miksi puhutaan työnohjauksesta vapaaehtoistoiminnan yhteydessä?

Usein keskustelua herättää sana vapaaehtoistyö – työtäkö vai toimintaa? Olisiko siis osuvampaa puhua toiminnanohjauksesta kuin työnohjauksesta? Työnohjaus on kuitenkin vakiintunut käsite tietynlaiselle menetelmälliselle asioiden käsittelylle, jossa näkökulmana nimenomaan on ihmisten tekemä työ. Toisarvoista on se, onko työ palkallista vai palkatonta ja millä nimellä kukin yhteisö työnohjaustaan kutsuu. Tärkeintä on riittävän tuen ja keskustelufoorumin tarjoaminen ihmisille, jotka sitä tarvitsevat ja joille se kuuluu. Vapaaehtoisilla ei ole ammattikoulutuksen ja työkokemuksen tuomaa turvaa ja varmuutta eikä rutiinia tehtävien suorittamiseen. Heillä ei ole myöskään suojaavaa ammatti-identiteettiä, eikä usein edes työyhteisöä, jossa asioita voisi puida tai peilata omia toimintatapojaan tai saada palautetta ja arvostusta työstään. Vapaaehtoiset ovat tekemässä työtä kirjaimellisesti vapaaehtoisesti. Heitä eivät sido eivätkä turvaa työajat, irtisanomisajat tms. palkkatyön lainalaisuudet. Monissa vapaaehtoistyötä tekevissä yhteisöissä on työnohjaus saanut jonkin uuden nimityksen, joka tuntuu paremmin sopivan toimijoiden suuhun tai kuvaa osallistujia, esim. päivystäjätapaamiset ja kokemustenvaihtoillat.

Vapaaehtoistyöntekijöitä on tukihenkilöistä talkootyöläisiin ja kriisipuhelimen päivystäjistä ympäristöaktivisteihin. On niitä, jotka ovat sitoutuneet viikoittaiseen toimimiseen selkeästi määritellyssä tehtävässä, niitä, jotka osallistuvat silloin tällöin ja niitä, jotka toimivat projektinomaisissa hankkeissa tai itse organisoimassaan tapahtumassa tai projektissa. Kaikkia näitä vapaaehtoisia tarvitaan ja kaikki tarvitsevat tukea ja ohjausta. Työnohjausta tarvitsevat ja siitä hyötyvät eniten ne vapaaehtoiset, jotka toimivat jatkuvassa, kuormittavassa ihmissuhdetehtävässä kuten monet kriisipäivystäjät, tukihenkilöt ja ystävätoiminnassa mukanaolevat. Työnohjauksesta hyötyvät myös ryhmät ja henkilöt, joiden tehtävässä tai taustayhteisössä tapahtuu muutoksia tai silloin kun vapaaehtoisryhmä haluaa kehittää yhteistoimintaansa tai muutoin yhdessä tarkastella tekemäänsä työtä.

Keskeistä vapaaehtoisten työnohjauksessa on päällimmäisten kokemusten purkaminen, linjan vetoon liittyvät seikat (työn, ajankäytön tai vapaaehtoisen roolin rajat), tuen ja kannustuksen saaminen, näkökulmien avartaminen toisten kokemusten ja yhteisen keskustelun avulla, yhteenkuuluvuuden tunteen kasvaminen ja tietyn vapaaehtoistehtävän mukaisen identiteetin kehittyminen. Merkittävää tuntuu olevan vapaaehtoisten jaksamisen kannalta tilaisuus purkaa omia tuntemuksia suhteessa toiminnan kohteeseen sekä mielikuviin siitä, miten muut ihmiset suhtautuvat siihen, mitä vapaaehtoiset tekevät.

Tarvittava apu on usein yhteydessä linjan vetoon liittyviin seikkoihin ja vapaaehtoisen valtuuksiin eri tilanteissa. Vapaaehtoisten mielestä hyötyä on yhteisistä toimintatapoihin liittyvistä keskusteluista, kokeneiden kertomuksista ja selkeästä taustayhteisön näkökannasta eri tilanteissa. Muistettava on myös, että vapaaehtoisilla on hyvin erilaisia valmiuksia tehtävänsä suorittamiseen. Työnohjauksen tarvetta ei siis voi määritellä minkään yleisen kuormittavuuden mukaan. Tehtävän tekemiseen ja siinä onnistumisen tunteeseen vaikuttavat asiasta saadut tiedot, taidot, kokemukset, koulutus ja myöskin elämänasenne ja elämäntilanne.

Työnohjaus on vapaaehtoisille myös edunvalvontaa; henkistä työsuojelua ja oikeuksista kiinnipitämistä. Työnohjaajan tehtävä on tuntea vapaaehtoisten tehtävä niin, että tietää vapaaehtoisten pääasiallisen tehtävän ja sen mihin tämän oikeudet ja velvollisuudet ulottuvat. Edunvalvontaa on myös se, että työnohjauksen avulla on mahdollista tarkistaa vapaaehtoistyön perusperiaatteita ja edellytyksiä; riittävän selkeitä tehtävänrajauksia, oikeutta kieltäytyä tehtävistä, velvollisuutta hoitaa sovitut asiat, lojaaliutta taustayhteisöä ja vastaavaa työtä tekeviä kohtaan. Tärkeätä on myös tunnistaa ne tilanteet, joihin vapaaehtoisten kyvyt, voimat tai oikeudet eivät riitä ja tukea vapaaehtoisia pohtimaan kriittisesti omaa rooliaan ja siten edistää sitoutumista tiettyyn tehtävään ja edistää vapaaehtoisen jaksamista.

Työnohjaus on eräs tapa selkeästi ilmaista vapaaehtoisille, että heidän työtään arvostetaan ja heille on tarjolla tukea ja apua. Vapaaehtoiset kaipaavat keskustelufoorumia, jossa on mahdollisuus vastaavassa tehtävässä olevien kanssa käydä läpi tapahtuneita asioita ja niiden herättämiä tunteita. Tärkeätä on myös kontakti ammattitaitoiseen ihmiseen, työnohjaajaan, joka antaa aikaansa ja tietojansa vapaaehtoisen käyttöön. Arvostuksen osoittamista on jo toisen kuunteleminen, mielenkiinnon osoittaminen ja läsnäolo. Se, että tämä tapahtuu organisoidusti, säännöllisesti ja yhdessä sovitulla tavalla lisää toimijan tunnetta siitä, että hänen tekemänsä työ ei ole ainoastaan hänen harteillaan, hän tietää, mistä apua on saatavilla ja milloin hän pääsee purkamaan kokemuksiaan.

Keino pitää yllä toiminnan laatua ja toimijoiden jaksamista

Työnohjauksen avulla voidaan pureutua vapaaehtoistyössä usein vallitsevaan ongelmaan, siihen, että ihmiset eivät sitoudu toimintaan tai pysy pitkään mukana. Tämä johtunee siitä, että vapaaehtoisten jaksamisesta, tehtävän selkeästä määrittelystä sekä vastuiden määrittelystä ei pidetä kiinni. Mitä epäselvempi kuva toimijalla on omasta roolistaan ja siihen kohdistuvista odotuksista sitä todennäköisemmin hän turvautuu yleiseen mielikuvaan siitä, mitä hänen roolissaan toimiva tekee ja siten omaksuu helposti kaavamaisen toimintatavan. Oman itsensä likoon laittaminen vaatii selkeätä kuvaa odotuksista ja oikeuksista, oman toiminnan vaikutuksista sekä muista samaa tehtävää suorittavista. Vapaaehtoisten eräänä ongelmana on myös töiden kuormittuminen ja vaikeus kieltäytyä tarjotuista tehtävistä. Työnohjaus on tärkeässä roolissa tässä rohkaisemassa ihmisiä ajattelemaan myös itseään ja näkemään oman toimijuutensa tärkeänä siitäkin huolimatta, että ei aina tekisi kaikkea.

Työnohjaus jo tilanteena, jossa ihmiset keskustelevat melko avoimesti ja jakavat kokemuksiaan, lisää ihmisten sitoutumista. Kun ihminen rohkeasti valitsee oman haasteensa – sitoutumisen tiettyyn tehtävään – valitsee hän samalla oman roolinsa tarkastelun. Kyse on ihmisen asenteesta elämään yleensä, tehtävä on yksi osa sitä. Työnohjaus voi olla merkittävässä asemassa rohkaisemassa ihmistä olemaan kaikkea mitä, hän voi olla, hyväksymään oman rajallisuutensa ja siitä huolimatta löytämään keinoja toimimiseen parhaalla mahdollisella tavalla. Kun todella sitoutuu johonkin tehtävään, sitoutuu samalla omiin tunteisiinsa ja niiden käsittelyyn sekä kohtaamaan oman haavoittuvuutensa. Tämän kohtaamiseen tarvitaan välineitä. Vapaaehtoistyön työnohjauksessa tässä voidaan päästä hyvin pitkälle, koska ihmiset jo alusta alkaen mieltävät tehtävän itse valitsemakseen ja ovat vastuussa valinnoistaan joskus enemmän kuin ammattihenkilöt, jotka voivat piiloutua ammattiroolin ja rutiinin taakse.

Työnohjaustilanne saattaa monelle vapaaehtoiselle olla yksi harvoista tilaisuuksista nähdä muita samaa tehtävää suorittavia ihmisiä. Työnohjaus on siis korostetusti sosiaalinen tilanne, jossa mahdollisesti korvataan työyhteisön puutetta. Vapaaehtoiselle työnohjaus on myös paikka ja tilaisuus omalle kasvulle, ei ainoastaan tehtävään liittyville asioille. Vapaaehtoinen on tietyn vapaaehtoistyön valittuaan sitoutunut johonkin, valinnut tietoisesti jotakin ja ehkä päättänyt kehittyä tehtävässään. Tämän ominaisuuden kunnioittaminen on yksi arvokas työnohjauksen tehtävä.

Keino mahdollistaa kehittyminen tehtävässä

Vapaaehtoiset koulutetaan usein lyhyehköllä peruskoulutuksella tehtäväänsä, joskus tarjolla on jatkokoulutusta ja jotkut vapaaehtoiset eivät ole saaneet minkäänlaista koulutusta tai opastusta tehtäväänsä (usein esim. urheilu-, luonnonsuojelu- ja asukasjärjestöissä toimivat ihmiset). Vapaaehtoisten työnohjauksessa korostuu koulutuksellisuus, koska vapaaehtoisten koulutukset ovat verrattain lyhyitä ja usein antavat vain perusvalmiudet tehtävän suorittamiseksi. Työnohjaus ei korvaa koulutusta vaan auttaa jäsentämään omaa roolia ja näkemään tehtävää eri näkökulmista ja mieltämään tehtävän ja itsensä osana laajempaa kokonaisuutta (taustayhteisöä, muita samaa tehtävää suorittavia, yhteiskuntaa jne.). Tehtävään liittyvien ajatusten ja tunteiden jakaminen toisten kanssa, toiminnassa saadut kokemukset ja tehtävän suorittamiseen liittyvät perustiedot muodostavat kivijalan, jonka avulla on helppo omaksua uusia asioita ja sitoutua tehtävään. Vapaaehtoisten osaaminen jalostuu tämän perustuksen pohjalta erityistiedoiksi ja vahvuuksiksi, niin että ihmisen on mahdollista kehittyä tehtävässään ja tehtävän kehittyä tällaisten sitoutuneiden ihmisten avulla.

Työnohjausprosessilla on vaikutuksensa niin yksilön kasvuun ja jaksamiseen kuin organisaation kehittymiseenkin. Työnohjauksen avulla voi saada laajan kuvan siitä, mikä merkitys omalla toiminnalla on; on mahdollisuus saada monia näkökulmia samaan asiaan, kuulla muilta, miten he ovat ratkaisseet vastaavat tilanteet, miettiä ja hahmottaa, ketkä kaikki asettavat odotuksia ja miten ne vaikuttavat omaan toimintaan. Samalla tulee ilmi myös tehtävän suorittamiseen kohdistuvat paineet. Työnohjauksen tehtävänä on löytää toimijasta itsenäisyyttä, voimaa ja yksilöllisyyttä tiettyjen raamien sisällä. Raamit ovat taustayhteisön asettamia linjanvetoja sekä perustehtävän rajausta ja ryhmän välisestä vuorovaikutuksesta kumpuavia pelisääntöjä. Työnohjauksella voidaan tukea ihmisen kykyä ja uskallusta ottaa henkilökohtaisesti kantaa ”olemassaolon kysymyksiin”: miten minä suhtaudun toiseen ihmiseen, tilanteisiin, omiin tunteisiini? Mitkä ovat minun tarpeeni, arvoni?

Työnohjauksen avulla voidaan tehokkaasti tukea, kunhan työnohjaus, myös työnohjauksen kesto ja istuntojen tiheys on selkeästi määritelty. Kun pelisäännöt ovat selvät kaikille, saavat osallistujat työnohjauksesta tarvitsemaansa pontta ja tukea tehtäväänsä sekä tuntevat yhteenkuuluvuutta muiden samaa tehtävää suorittavien kanssa.

Keino purkaa kokemuksia ja tunteita

Työnohjauksessa käsiteltävät tilanteet ovat usein niitä, joissa tehtävän tekemiseen on kohdistunut tai siitä on seurannut erilaisia tunteita, joita on hankala käsitellä tai joiden alkuperästä ei ole selkeätä käsitystä. Näiden tunteiden hallintayritykset voivat näkyä kaavamaisena käyttäytymisenä, joustamattomuutena ja asioiden ja tilanteiden välttelemisenä. Usein vapaaehtoiset toimivat yksin käytännön tehtävissään tukihenkilöinä, puhelinpäivystäjinä, ryhmänohjaajina jne. On tärkeätä, että heille tarjotaan mahdollisuus purkaa kokemuksia, peilata niitä toisten kokemuksiin ja saada uutta näkökulmaa tilanteisiin, joissa omat tunteet ovat voineet estää asian näkemistä objektiivisesti. Työnohjauksen avulla voidaan käsitellä jo tapahtuneita tilanteita ja valmistautua mahdollisiin tuleviin tilanteisiin. Työnohjaus on luottamuksellinen tilanne, jossa voi parhaimmillaan käsitellä hankalia tunteita arvostavassa ilmapiirissä ja muodostaa omaa uutta käsitystä asioista ja selkeyttää ajatuksiaan. Vapaaehtoiset toimivat useimmiten ihmisten parissa ja kohtaavat inhimillistä hätää ja avuttomuutta. On tavallista, että he aika ajoin tuntevat riittämättömyyttä. Joskus ihmiset, joiden parissa vapaaehtoiset toimivat lisäävät tätä taakkaa suurilla odotuksillaan vapaaehtoista kohtaan. Vapaaehtoiset tarvitsevat tukea ja kuuntelua päästäkseen yli tämänkaltaisista tunteista ja voidakseen toimia mahdollisimman hyvin tärkeässä tehtävässään.

Ryhmätyönohjaus antaa mallin siitä, miten hankalia tilanteita ihmisten kesken voidaan käsitellä sekä siitä, miten ihmiset voivat olla vuorovaikutuksessa keskenään. Työnohjaus on keino lisätä toimijoiden keskinäistä huolenpitoa ja vastuunottoa ja toteuttaa malli luonnollisesta, tukevasta ryhmästä. Vastavuoroinen auttaminen ja rohkaisu useimmiten antaa uusia näkökulmia myös itse vapaaehtoisen tehtävään, joka usein on yksisuuntaista auttamista tai toimimista jonkin asian puolesta. Vapaaehtoisten työnohjaus on sosiaalinen tilanne. Ohjattavilla on tarve tavata toisiaan. Työnohjaus tavallaan korvaa työyhteisön puuttumista ja edistää ryhmän keskinäistä yhteenkuuluvuutta. Luonnolliset tukiverkostot voivat muodostua vain ihmisten kesken, jotka tuntevat jonkin asian yhdistävän heitä.

Vapaaehtoisten työnohjaus

Usein ajatellaan, että työnohjaajan tulisi olla toiselta alalta tai ainakin toisesta työpisteestä kuin ohjattavansa. Usein pidetään haitallisena sitä, että työnohjaaja on ohjattaviensa kanssa samalta alalta, organisaatiosta tai muuten liian läheinen ohjattaviensa työkentän kanssa. Vapaaehtoistyössä tämä vaikuttaa hieman erilaiselta asialta. Työnohjaaja on merkittävä siinäkin mielessä vapaaehtoisille, että heillä ei välttämättä ole säännöllistä kontaktia taustaorganisaation edustajaan, vapaaehtoistyön ohjaajaan tms. Työnohjaustilanne toimii – tarkoitetusti tai tahattomasti – areenana, jossa tuodaan esiin työnohjauksellisten asioiden lisäksi käytännön kysymyksiä ja koulutuksellisia asioita. Työnohjaajan ja ohjattavien sekä taustaorganisaation on hyödyllistä omata jotakuinkin samanlainen käsitys tehtävästä työstä sekä yhtenevä ihmis- ja maailmankuva. Monet vapaaehtoistyöntekijät pitävät tärkeänä työnohjaajan riittävän suurta tietämystä vapaaehtoisten työstä ja siksi kokevat tärkeäksi työnohjaajan liittymisen tavalla tai toisella taustaorganisaatioon. Tärkeätä joka tapauksessa on, että hän tietää, mitä ohjattavat tekevät ja tuntee riittävästi vapaaehtoistyötä ja siihen liittyviä erityispiirteitä. Eräässä mielessä työnohjaaja on taustaorganisaation ruumiillistuma ja sanansaattaja, hänen kauttaan mahdollisesti kulkee tietoja organisaatiolta vapaaehtoisille ja hän luo kuvaa taustayhteisön arvomaailmasta ja joutuu ottamaan kantaa toimintatapoihin.

Vapaaehtoistyössä työnohjaaja on yllyttäjä ja näkökulmien esiintuoja. Hänen tehtävänsä on provosoida kasvuun, uusien askelten ottamiseen ja totuttujen asioiden kyseenalaistamiseen. Työnohjaaja ohjaa ryhmää käyttämään tietoisemmin jo olemassa olevaa tietoaan ja kokemuksiaan sekä omaa persoonaansa. Siinä mielessä hän on yksi ryhmän jäsenistä, joka asettaa oman tietonsa ryhmän käyttöön; oma tieto ja kokemus palvelee toisten kasvua. Työnohjaajan tehtävänä on tarjota näkemys ihmisestä ja oppimisesta, ryhmästä ja organisaatioista sekä niiden ilmiöistä. Hänen tehtävänään on myös tarjota välineitä vuorovaikutuksen jäsentämiseen ja ymmärtämiseen. Tärkeätä on tuoda esiin työnohjaajan näkemys, joka on menetelmällisten ratkaisujen takana samoin kuin hänen ihmis- ja maailmankuvansa, jotta ohjattavat voivat ymmärtää, mihin viitekehykseen ratkaisut ja asioiden käsittelytavat pohjaavat. Työnohjaaja tuo ryhmälle myös mallin siitä, että ihmiset voivat kuunnella toisiaan arvostavasti keskeyttämättä ja siten varmistaa sen, että osallistujat tuntevat tulevansa kuulluiksi.

Vastuullisesti toimiva työnohjaaja tekee selväksi sen, että tuen ja avun saaminen ei rajoitu ohjattuihin työnohjauksiin vaan, että ryhmä voi tukea jäseniään tehokkaasti luomalla mallin siitä, miten jokainen vuorollaan tulee kuulluksi muiden antaessa huomiotaan. Ryhmän jäsenten toisilleen antama arvostus, palaute ja välittäminen ovat asioita, jotka kantavat pitkälle ja saavat ihmiset sitoutumaan. Turvallisessa ryhmäilmapiirissä ihmisistä lähes poikkeuksetta tulee esiin uusia ja yllättäviäkin puolia. Hiljainen ja syrjäänvetäytyvä voi osoittautua hyväksi organisoijaksi tai ryhmähengen ylläpitäjäksi, ”vastarannan kiiski” voikin olla yllättävien ratkaisujen keksijä tai toisten rohkaisija. Saman tai samankaltaisen tehtävän parissa toimivat ihmiset pystyvät asettumaan toistensa asemaan ja siten tukemaan toisiaan tehokkaasti.

Vapaaehtoisten ryhmissä ohjaaja joutuu useiden odotusten kohteeksi ja useihin rooleihin. Vapaaehtoisilla on työssään paljon pelissä. Vapaaehtoiset ovat ryhtyneet vapaa-ajallaan aktiivisiksi yhteisön jäseniksi joutuen usein tilanteeseen, jossa he saavat selittää ympäristölleen, miksi he toimivat valitsemassaan tehtävässä ja ennen kaikkea korvauksetta. Työnohjaajan eräänä tärkeänä tehtävänä onkin ottaa edellä mainittu huomioon, löytää ihmisistä vahvuuksia ja auttaa heitä arvostamaan omaa ja toistensa osaamista. Pääasia vapaaehtoisten työnohjauksessa on kiinnostuminen heistä ja heidän työpanoksensa arvostaminen. Vapaaehtoiset ovat tekemänsä työn asiantuntijoita. Avukseen he tarvitsevat ihmistä, joka katsoo asiaa vähän ulkopuolelta, mutta tarpeeksi läheltä, ihmistä, joka on aidosti kiinnostunut heidän tekemästään työstä ja myös heistä ihmisinä.

Lähde: Vapaaehtoisten työnohjaus – tukea ja kasvun mahdollisuus, kaisli.syrjanen@kasvunkartta.fi

Revert to Web View
Next Post Previous Post

Psykoterapeutit: