Suru – oma keho surutyön välineenä

Suru auttaa hyväksymään menetykset. Se sopeuttaa elämän väistämättömiin muutoksiin ja avaa ovet uuteen. Surutyössä oma keho on tärkeä. Se kertoo huolenpidon tarpeesta ja on myös suoranainen surutyön väline.

Elämä on jatkuvaa muutosta. Se ottaa meiltä pois myös arvokkaita asioita, joista emme millään halaisi luopua. Juuri silloin tarvitsemme avuksi surua. Surutyö auttaa päästämään irti siitä, minkä on peruuttamattomasti menettänyt. Se tekee tilaa uusille asioille elämässä.
Surun ainoa hoito on sureminen. Suru ei tuhoa, vaan rakentaa ja eheyttää. Se on ihmiselle kuin kotelo perhoselle. Sen suojissa koemme kuin muodonmuutoksen ja voimme nähdä kaiken uudessa valossa.
Surun kotelossa myllertävät usein muutkin tunteet kuten viha, pelko, syyllisyys, häpeä, kaipuu ja jopa ilo. Ne kaikki on tarkoitettu aidosti koettaviksi.
Surutyö onkin juuri tunteiden kohtaamista ja käsittelyä. Se vie aikaa, joskus jopa vuosia. Eikä täällä työllä saa olla kiirettä tai suoritustapaa.
Jos ohitamme surutyön ja torjumme kipeät tunteet, alkaa keho ennen pitkää oireilla. Itkemätön itku saattaa lopulta sairastuttaa kehon tai masentaa mielen vakavasti. Kyky itkeä on siis toipumisen merkki.

Keho kaipaa huolenpitoa

Kehon tarpeita on kunnioitettava. Surevan voimat ovat vähissä ja hän tarvitsee tavallista enemmän lepoa. On yksinkertaisesti nukuttava kun nukuttaa ja levättävä kun väsyttää. Univaikeudet ovat tavallisia, mutta esimerkiksi nukahtamislääkkeitä ja runsasta alkoholinkäyttöä on silti syytä välttää. Lääkitys ei poista surua, se vain siirtää sitä ja säilöö sen jopa entistä syvemmälle.
Vaikka murheen keskellä mikään ei ehkä tunnu maistuvan, kaipaa kehoa kunnollista ravintoa sekä riittävästi nestettä ja liikuntaa. Jo parinkymmenen minuutin mahdollisimman reipas kävely päivässä auttaa. Kun täyttää nämä kehon yksinkertaiset perustarpeet, jaksaa paremmin päivän kerrallaan aamusta iltaan. Eikä sen enempää tarvitsekaan.
Keho myös oireille herkemmin surutyön aikana. Siksi sitä tulisi pitää jopa tavallista parempaa huolta. Vaikka fyysiset kivut ja vaivat voivat olla monenlaisia ja rankkojakin, ne ovat normaaleja ja väliaikaisia. Ne helpottavat tuskan myötä. Lääkärin tapaaminen on silti suositeltavaa.

Surun monet muodot

Suruun on monia syitä. Läheisen kuolema on niistä kenties musertavin. Mutta surua aiheuttaa myös esimerkiksi lemmikin, omaisuuden tai työpaikan menetys, vakava sairastuminen tai vammautuminen, hylätyksi tuleminen, avioero, abortti, keskenmeno, lapsettomuus, lapsen lähtö kotoa, asuinpaikan vaihto tai eläkkeelle jääminen. Yhteistä näille on luopumisen vaikeus.
Surua ei voi mitata. Vain oma tunne siitä on oikea, tosi ja luotettava. Vain itse voi tuntea tuskansa määrän.
Kukaan ulkopuolinen ei voi myöskään määritellä, mikä on itselle paras keino käsitellä kipeää tunnetta. Jopa eri sukupuolet surevat useimmiten hieman eri tavalla.
Naiset ilmaisevat tunteitaan yleensä herkemmin ja avoimemmin kuin miehet. Heille puhuminen ja itkeminen on luontevampaa. Miesten suru on usein karheampaa ja aggressiivisempaakin. He turvautuvat herkemmin aktiiviseen toimintaan. Se auttaa järjestämään asioita mielessä ja peittää muuten niin hämmentävää avuttomuutta. Surutyötä ei silti saa paeta toimintaan.
Konkreettinen käsillä tekeminen on tyypillisempää. Hautajaisten tavoin se on tavallaan kuin sururituaali. Siinä sureva rakentaa kuin muistomerkin menetyksen kohteelle ja purkaa samalla tuskaansa pala palalta. Joku istuttaa vaikkapa muistopuun ja toinen rakentaa ehkä kokonaisen puutarhan. Kasvu on kummassakin toivon symboli.
Tavallista on myös piirtää, maalata, veistää tai kirjoittaa syvää suruaan näkyväksi. Moni taideteos on syntynyt menetyksen raastavasta kivusta.
Rankka liikunta saattaa raottaa ahdistavinta tuskan panssaria. Kuin oikein juoksee tai muuten rehkii itsensä puhki, pystyy läheisten kanssa ehkä paremmin puhumaan menestyksestä.

Puhu, itke ja huuda!

Puhuminen on olennainen osa surun purkamista. Painajaismaista kokemusta voi olla tarve toistaa jopa satoja kertoja. Siten se muuttuu paremmin todeksi, näkyväksi ja käsiteltäväksi.
Ellei lähipiiristä tule riittävän hyvin kuulluksi, on mahdollista hakeutua sururyhmään. Saman kokeneet jaksavat kuunnella. Lisäksi sydäntään voi purkaa ammattiauttajalle esimerkiksi kunnan mielenterveystoimistossa. Ensiapua on myös päivystysaika omalle lääkärille.
Kehon kenties luonnollisin reaktio suruun on itku. Sanattomasti se viestii lohdutuksen tarpeesta. Onhan tämä keino meille tuttu jo vauvasta lähtien.
Itku rentouttaa sekä kehon että mielen. Se helpottaa oloa vapauttamalla kehosta sisäisiä jännityksiä. Se parantaa, koska teemme sen avulla surutyötä menetyksen kanssa. Kyynelten kautta saatamme saada myös paremmin kosketuksen omiin tunteisiimme. Niin niistä on vähitellen helpompi puhuakin. Monilta aikuisilta on kuitenkin kadonnut kyky itkeä. Silloin esimerkiksi tunteita koskettava musiikki, elokuva, kirja tai maalaus saattavat avata kyynelkanavat. Oma padottu itku voi purkautua niinkin, että joku herkkä läheinen suree itkien meidän menestystämme.
Moni sureva kaipaa lohduttavaa kosketusta. Läheinen ihminen voi hieroa hellästi sivellen hartioita, niskaa ja käsivarsia tai vain pitää sylissä. Lempeään kosketukseen perustuvat terapiat avaavat kehon lukkoja ja päästävät torjuttujakin suruja purkautumaan.
Joskus ainoa keino antaa tuskalle ääni on huutaa. Se vapauttaa tehokkaasti patoutuneita tunteita ja auttaa toipumisessa.

Luopuminen on löytämistä

Tekipä omaa surutyötä millä tavalla tahansa, tärkeintä on hyväksyä omat tunteensa ja käsitellä niitä itselle luontevimmalla tavalla. Vähitellen ja väistämättä elämässä alkaa tulla tilaa myös uusille asioille. Luopumalla löydämme kuin uudelleen myös menetetyn. Kun surun on työstänyt läpi, se liittyy tavallaan tietoiseksi ja levolliseksi oloksi itseä.
Rakkaimpansa itse menettänyt Martti Lindqvist sanoo lohdullisesti: ”Uskon että oikeastikin löydämme tien salaiseen yhteyteen niiden ihmisten kanssa, jotka ovat olleet meitä lähellä ja meitä rakastaneet”.

Suruoppi

Tämä harjoitus tekee surulle tilaa purkautua. Se sopii kiireisellekin tai sellaiselle, jonka on muuten vaikea saada kosketusta suruunsa.

Pyhitä surutyölle rauhallinen paikka huoneesta tai käytä hätätilassa esim. erillistä laukkua, joka kulkee vaikka mukana. (Paikka voi olla myös pelkkä mielen sopukka, olitpa missä tahansa.)
Sisusta surusoppesi valokuvin, esinein ym. Jotka liittyvät menetyksen kohteeseen. Voit käyttää myös kukkia, kynttilöitä, liinaa, ikonia, musiikkia, tuoksuja tms. Surutyön myötä soppea voi myös muuttaa. (Tai eläydy vain mielesi tasolla.)
Rentoudu aluksi esim. selinmakuulla, jotta voit päästä irti kaikesta muusta. Asetu miellyttävästi istumaan soppeesi. Keskity hengitykseen. Anna uloshengitysten olla kuin syviä huokauksia, jotka pyyhkivät jännitykset ja muunkin tarpeettoman surun tieltä pois.
Keskity sitten vähitellen vain menetykseksi kohteeseen. Voit istua vain silmät suljettuina tai toimia oman intuitiosi mukaan. Voit luoda vaikka oman sururituaalisi. Käytä aisteja: tunnustele esineitä, katsele kuvia tai kirjeitä, kuuntele musiikkia (jotkut toistavat ääninauhaa hautajaisista), nuuhki ja pidä poskeasi vasten vaatteita tai tee mitä tahansa muuta, mikä tuo menetetyn mahdollisimman elävästi mieleesi.
Anna muistojen tulvia. Anna kaikkien tunteiden tulla ja purkautua itkuna, huutona tms. Tai ole vain ja ota vastaan.
Viivy sopessasi niin pitkään kuin haluat. Itkun loppuminen ja hetken hiljaisuus sen jälkeen voi olla sopiva hetki. Palaa sinne aina kun tunnet tarvetta, aluksi mieluiten ainakin päivittäin. Lopulta surusopen tarkoitus on tehdä itsensä tarpeettomaksi.

Lähde: Käsi kädessä 5/02, Heli Ilaskari

Revert to Web View
Next Post Previous Post

Psykoterapeutit:

Arto Kyllönen

Psykoterapeutti, perheterapeutti VET, työnohjaaja

arto.kyllonen(at)kolumbus.fi
040 5388282

Mahdollisuus ottaa uusia asiakkaita:
Kyllä
Mahdollisuus ottaa uusia asiakkaita:
Kyllä
Mahdollisuus ottaa uusia asiakkaita:
Kyllä