Tunnista ajoissa stressi ja uupuminen

Sisältö

  • Työn merkitys
  • Hyvän työyhteisön tunnusmerkkejä
  • Tunnista stressi ja uupuminen
  • Tarkkaile hälytysmerkkejä
  • Ajoissa hoitoon
  • Muutos alkaa itsestä
  • Arjesta selviytymisen keinoja
  • Auta itse itseäsi
  • Mistä apua?
  • Sairaslomalta takaisin työhön
  • Mielenterveyden haasteita 2000-luvulla

Työn merkitys

Työ on parhaimmillaan merkityksellinen osa elämää ja ylläpitää sekä edistää henkistä hyvinvointia ja terveyttä. Hyvä työpaikka tarjoaa päivittäisen sosiaalisen ympäristön ja itsensä toteuttamisen mahdollisuuksia.

Työ voi olla haastavaa ja vaativaakin ilman, että se olisi raskasta tai henkisiä voimavaroja kuluttavaa. Elääkseen täysipainoisesti ihminen tarvitsee ruumiillisen kuormituksen lisäksi myös henkistä kuormitusta. Kohtuullinen työpainekin lisää työmotivaatiota, kunhan paineet eivät pelkästään kasva ja työhön sisältyy myös taukoja, lomia ja pienemmän kuormituksen jaksoja.

Stressi voi kehittyä uupumukseksi ja uupumus masennukseksi

Työstä voi kuitenkin tulla myös raskas taakka, joka heikentää elämisen laatua. Äärimmäiset kuormitustekijät vaarantavat jo yksinään terveyttä. Lisäksi määrällistä työkuormitustakin oleellisempia ovat työhön liittyvät laadulliset tekijät.

Työhön liittyviä laadullisia tekijöitä:

  • työtavoitteiden selkeys / epäselvyys
  • hyvä ammattitaito/ riittämätönammattitaito
  • selkeä käsitys työyhteisöstä/ liian usein toistuvat organisaatiomuutokset

Niin kutsutun burn outin eli työuupumuksen tunnistaa muun muassa siitä, että työmotivaatio ja työnilo ovat kadonneet. Tällainen uupumus ei johdu suoraan työympäristöstä tai yksilöllisistä tekijöistä, vaan se syntyy jatkuvasta stressistä ja pitkään kestäneestä epäsuhdasta ihmisen ja hänen tekemänsä työn välillä.

Epäsuhta ihmisen ja hänen työnsä välillä syntyy, jos ihminen ei kykene muuttamaan kannaltaan epätyydyttävää tilannetta tai sopeutumaan siihen. Tällöin hän ei saavuta työlleen joko itse tai muiden asettamia tavoitteita, vaan turhautuu ja väsyy. Myös kohtuuttomiksi asetetut vaatimukset ovat omiaan lisäämään riskiä burn outin syntymiseen.

Uupumus kehittyy vaiheittain. Varhaisen vaiheen tunnusmerkkejä ovat orastava turhautuminen ja lisääntyvä oman onnistumisen epäily. Oireita ovat myös uupumusasteinen psyykkinen väsymys. Sen rinnalla kehittyy epätodellisuuden, vierauden ja yksinäisyyden tunne, joka voi muuttua kyynisyydeksi. Esiintyy myös ahdistuneisuutta, unihäiriöitä ja psykosomaattisia oireita.

Vähitellen toimeliaisuus muuttuu aktiivisuudeksi, jolla ei oikeastaan saa kuitenkaan aikaan tulosta. Syyllisyyden tunteet lisääntyvät ja ne heijastuvat ympäristöön. Tulee tarve vetäytyä yhä enemmän omiin oloihinsa. Tässä vaiheessa jokin yksittäinenkin tapahtuma voi olla lopullinen sysäys uupumuskriisiin eli kliiniseen burn outiin, joka pitkittyessään voi johtaa masennukseen.

Omista niin fyysisistä, henkisistä kuin sosiaalisista voimavaroistaan kannattaakin pitää huolta koko ajan. Ajoittaisten ristiriitojen syntymistä ei voi välttää, mutta tilannetta seuraamalla ja ajoissa siihen puuttumalla niistä voi selvitä hyvinkin. Hyvinvoinnin kannalta tärkeitä ovat omat stressinhallintakeinot, kuten esimerkiksi toiminnan kehittäminen ja ongelmien ratkaiseminen työyhteisössä. Olennaista on se, miten ongelmiin ja puutteisiin suhtaudutaan ja miten niitä pystytään käsittelemään.

Hyvän työyhteisön tunnusmerkkejä

Suuri osa työtä tekevän työikäisen ajasta kuluu työyhteisössä. Se, millainen työyhteisö ja työpaikka on, vaikuttaa työntekijän viihtymisen kautta myös hänen jaksamiseensa.

Hyvän työpaikan arvoihin ja yrityskulttuuriin kuuluu, että kaikkia työyhteisön jäseniä arvostetaan yksilöinä ja heitä kohdellaan tasa-arvoisesti ja kunnioittavasti. Tällaisessa yhteisössä vaalitaan myös erilaisuutta, joka rikastuttaa itse kunkin jokapäiväistä elämää.

Hyvän työpaikan ilmapiiri on avoin ja perustuu luottamukseen. Tällaisen työyhteisön jäsenet arvostavat yhteisöään ja tuntevat yhteenkuuluvuutta. Ketään ei kiusata tai ahdistella, eli jokainen voi tuntea olonsa turvalliseksi. Kaikki ovat myös tietoisia yhteisistä tavoitteista ja oman työnsä merkityksestä näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

Tämä on mahdollista, koska hyvässä työpaikassa viestintä ylipäänsä on avointa ja jatkuvaa. Tiedonvälitys on sisällytetty itse kunkin työnkuvaan, ja tiedon välittämiseen sekä vastaanottamiseen liittyviä valmiuksia kehitetään jatkuvasti. Mahdollisuudet vaikuttaa omaan työhön, sen tavoitteisiin ja toiminnan suunnitteluun sekä kehittämiseen lisäävät hyvän työyhteisön jäsenten sitoutumista. Vaikutus- ja osallistumismahdollisuuksiin kuuluvat jatkuvan palautteen antaminen ja saaminen sekä säännölliset kehityskeskustelut ja aloitetoiminta. Hyvän työpaikan palkkaus- ja palkkio-perusteet ovat ymmärrettävät kaikille työn-tekijöille eivätkä ne jää yhdessä työsuhde-etujen kanssa merkittävästi jälkeen alalla totutuista perusteista.

Jokaiselle on tarjolla vaihtoehtoja, kuten työkiertoa ja koulutusta, joita hyödyntämällä voi kehittää osaamistaan ja edetä urallaan.

Hyvän työpaikan tunnusmerkkeihin kuuluvat myös työskentelyn itsenäisyys, turvallinen ja viihtyisä työympäristö sekä toimivat työvälineet. Työajat ovat siinä määrin joustavat kuin mahdollista, ja työntekijöillä on mahdollisuus tehdä etä- ja osa-aikatyötä. Työssä jaksamista edistetään pitämällä huolta työhyvinvoinnista.

Työnteon ja perhe-elämän yhteensovittamiseen suhtaudutaan hyvässä työpaikassa rakentavasti ja jokaisen yksilön omaa aikaa arvostaen. Myös mahdollisuuksia esimerkiksi opinto- ja sapattivapaisiin tuetaan.

Tärkeää on myös muistaa, että jokainen työyhteisön jäsen vaikuttaa toiminnallaan siihen, millaiseksi työyhteisö muodostuu. Itse kukin rakentaa joka päivä omaa työyhteisöään, ja siten vastuu viihtymisestä on työyhteisön lisäksi, jokaisella itsellään.

Hyvän työpaikan tunnus-merkkejä ovat esimerkiksi:

  • työn mielekkyys
  • oman työn merkityksenhahmottaminen
  • työn kehittävyys
  • selkeä työnkuva
  • työn kohtuullinen määrä
  • hyvä tiedonkulku
  • vaikuttamismahdollisuudet omaan työhön
  • vuorovaikutus
  • palautteen saaminen
  • arvostus
  • itsemääräämismahdollisuus
  • tukikanavien löytyminen tarvittaessa
  • Tunnista stressi ja uupuminen

Stressiä voi luonnehtia erilaisista paineista aiheutuvaksi ylihälytystilaksi. Se on luonnollinen ja inhimillinen reaktio mahdottomaksi käyneessä tilanteessa, joka syntyy, kun ihminen ei enää pysty hallitsemaan asioita.

Ristiriitatilanteet eivät sinänsä välttämättä aiheuta stressiä, sillä on normaalia, että sattuu konflikteja eivätkä kaikki palat elämässä sovi yhteen.

Stressi syntyy silloin, kun paineet työssä tai yksityiselämässä käyvät liian suuriksi. Tällaisessakin tilanteessa stressin pitkittymisen voi välttää se, jolla on hyvä käsitys omista selviytymisen kyvyistään ja käytössään välineitä jaksamisen ja selviytymisen tueksi.

Haitalliseksi stressi muuttuu pitkittyessään, jolloin se vähitellen kuluttaa loppuun ihmisen sopeutumismekanismeja. Jatkuva rasitustila lisää myös alttiutta tartuntataudeille ja vaikuttaa näin myös fyysiseen terveydentilaan, sillä ihminen on fyysisen ja psyykkisen minänsä kokonaisuus.

Myös tärkeät elämäntapahtumat ovat paitsi muistorikkaita myös stressille altistumisen taitekohtia. Ne voivat laukaista sekä psyykkisen että fyysisen pahoinvoinnin tai jommankumman. Esimerkiksi ajallemme ominaiset pitkäaikaistenkin ihmissuhteiden hajoamiset – avioerot, sukusiteiden katkeamiset, muutot toiselle paikkakunnalle tai peräti muualle maailmaan – lisäävät stressiriskiä.

Tarkkaile hälytysmerkkejä

Stressiä sisältyy enemmän tai vähemmän elämään, ja myönteisenä se kannustaa yrittämään ja saavuttamaan asetetut tavoitteet. Elämää kapeuttava ja voimia kuluttava stressi taas voi johtaa aikaa myöten tavanomaista uupumusta vaikeampaan työuupumukseen eli burn outiin.

Haitalliseen stressiin liittyvät reaktiot ovat kielteisiä. Niitä ovat esimerkiksi jatkuva väsymys, jännittäminen, huolestuminen, ärtyminen, ahdistuminen ja pelko. Negatiivisten reaktioiden lisääntyessä positiiviset ajatukset vähitellen haalistuvat ja katoavat huolten taakse.

Stressin pitkittyessä ajatukset alkavat kiertää kehää, keskittymiskyky reistailee ja vähitellen se tuntuu katoavan kokonaan. Kokonaisuus hämärtyy ja yksityiskohdat alkavat saada yhä suuremman merkityksen. On vain tässä ja nyt, heti ja kaikki. Asioista hypitään toisiin ilman päämäärää tai loogisuutta.

Vähitellen asiat alkavat unohtua, ja stressaantuneen on yhä vaikeampi tehdä päätöksiä eikä hän pääse enää oikein töihinkään käsiksi. Ulkoisesti pienetkin asiat tuntuvat saavan suunnattomat mittasuhteet. Stressi-kierteeseen syvemmälle vajoavalta menee maltti ja välillä hän voi ahdistua paniikinomaisesti.

Lihasjännityksestä voi vähitellen tulla krooninen, kipuina ja jäykkyytenä ilmenevä tila. Etenkin niskalihaksissa, olkapäissä ja hartioissa tuntuu jännitystä. Päänsäryt lisääntyvät ja kivuntunteita voi olla myös rinnan alla tai vatsan seudulla.

Hälyttäviä stressistä kertovia oireita ovat myös huimauksen tunteminen, pahoinvointi ja ripuli tai ummetus. Tuntoherkkyys saattaa lisääntyä tai oleellisesti heiketä. Myös silmäsäryt ovat melko yleisiä. Yleistäen voi sanoa, että kuluttava stressi saa ihmisen heikot kohdat oireilemaan.

Haitallisen stressin oireita ovat esimerkiksi:

  • kireys, jännittyneisyys, lyhytpinnaisuus
  • unihäiriöt
  • oman terveyden ja harrastusten laiminlyönti
  • liikunnan väheneminen
  • lisääntynyt alkoholinkäyttö
  • mielialamuutokset, näköalattomuus
  • motivaation puute

Stressi voi johtaa työuupumukseen

Jatkuva määrällinen tai laadullinen ylikuormitus työssä voi johtaa työuupumukseen ja siihen voi lopulta liittyä myös masennus.

Työuupumus voi kehittyä, jos työtilanne ylittää ihmisen voimavarat. Työuupumus ei ole sinänsä sairaus, mutta vaikeasta sellaisesta toipuminen voi vaatia pitkänkin ajan. Toipuminen edellyttää aina muutoksia myös työhön.

Työuupumukseen viittaa voimakas pitkäaikainen väsymys, joka ei enää rajoitu vain työn kuormitushuippuihin. Tällainen syvä uupumus ei häviä päivittäisellä levolla eikä aina loman aikanakaan.

Työuupumuksesta kärsivän ihmisen muuttuminen yhä kyynisemmäksi ilmenee työnilon katoamisena ja työn merkityksen kyseenalaistamisena. Ammatillisen itsetunnon heikkenemisen merkkejä on huonommuuden tunne ja pelko, ettei suoriudu työstään.

Työuupumuksen oireita ovat esimerkiksi:

  • voimakasasteinen väsymys
  • kyyniseksi muuttunut asenne työhön
  • heikentynyt ammatillinen itsetunto

Ajoissa hoitoon

Stressistä selviytymistä jo ennen kuin se ehtii pahentua edesauttaa sen mahdollisimman aikainen tunnistaminen ja tarvittaessa myös ulkopuolisen avun saaminen.

On tärkeää tunnistaa selvät stressin oireet mahdollisimman nopeasti. Tätä vaikeuttaa joskus se, ettei stressaantunut etenkään alku-vaiheessa itse ollenkaan ymmärrä olevansa avun tarpeessa. Hän saattaa uskoa jaksavansa mitä vain yrittäessään toteuttaa epärealistisia tavoitteitaan. Stressaantuneesta saattaa myös tuntua siltä, että ongelmia on lähinnä työyhteisön muilla jäsenillä tai ylipäänsä työ-yhteisön ilmapiirissä.

Pysähdy miettimään omaa stressiastettasi, jos tunnistat itseäsi kuvaaviksi useat seuraavista väittämistä:

  • En oikein kykene tuntemaan aitoa läheisyyttä kanssaihmisiini.
  • Jokin asia on muuttunut elämässäni äärimmäisen tärkeäksi – lähes pakkomielteeksi.
  • Haluan hinnalla millä hyvänsä pitää kiinni mielipiteistäni.
  • En salli itselleni epäonnistumista.
  • Kyllästyn aiempaa helpommin ja tunnen tehtäväni yksitoikkoisiksi.
  • Tavoittelen jatkuvasti rajua suorittamista seuraavaa kiihotusta.
  • Otan itseni vakavammin kuin aikaisemmin.
  • Minun on vaikea nauraa itselleni.
  • Haavoitun, jos muut laskevat minusta leikkiä.
  • Tunnen epäonnistuvani ihmisenä, kun koen takaiskun työssäni.

Muutos alkaa itsestä

Elämäämme leimaa kiire. Pitkään jatkunut taloudellinen kasvu on hidastunut ja monessa työyhteisössä ovat jälleen nousseet myös epäilyt saneerauksista.

Halutaan enemmän ja nopeammin, tässä ja nyt. Tavoitellaan suoritusta paremmin kuin ennen, kerta toisensa jälkeen – sataprosenttisesti tai sitten ei ollenkaan.

Työntutkijoiden mukaan työelämässä eletäänkin nyt suurta murrosta. Maailma on muutamassa vuodessa kytkeytynyt sähköisiin verkkoihin, mikä muuttaa perinpohjaisesti niin tiedonvälitystä, kaupankäyntiä kuin tuotantoa ja tapoja työskennellä. Muutokset ovat olleet nopeita ja ne jatkuvat yhä nopeampina.

Nopeus ja jatkuva muutos leimaavat myös niitä pieniä ja suuria valintoja, joita on tehtävä ja joiden perusteella asiat jatkavat entisissä uomissaan tai muuttuvat.

Kun tässä ympäristössä haluat vähentää stressiä, kysy ensimmäiseksi aiheutatko ehkä itsekin omalla elämäntavallasi itsellesi stressiä.

Teot seuraavat tietoisuutta

Oletko esimerkiksi maailmanmenoa miettiessäsi pysähtynyt ajattelemaan, mitä oikeastaan haluat, itsellesi ja läheisillesi? On tärkeätä, ettet vähättele omia tuntemuksiasi.

Vaatii kuitenkin melkoisesti rohkeutta uskaltaa pysähtyä ja tarvittaessa muuttaa mieltään. Muutosta miettiessä saattaa myös epäilys hiipiä mieleen: entä jos joudun ojasta allikkoon? On kuitenkin hyvä muistaa, että huomenna tänään on jo eilen. Aika kuluu.

Sekin on hyvä muistaa, että jokainen on joskus epävarma ja pelkää. Me kaikki kannamme mukanamme epävarmuutta ja pelkoa siitä, ettemme onnistukaan. Jo päivähoidon aloittaminen ahdistaa, koulussa ei ehkä ensin tunne ketään ja entä jos ei saa opiskelupaikkaa? Kadulla kulkemiseenkin liittyy riskejä. Rakastettu pettää, työpaikalla kiusataan, ylemmät nujertavat ja alemmat kadehtivat. Työttömyys kauhistuttaa ja entä sitten sota ja luonnon katastrofit!

Nekin, joiden elämä on tasapainoista ja hyväksynnän ympäröimää, tunnistavat peruspelot ja erilaiset arjen kauhut, joita tuntuu olevan varastossa jokaiselle jotakin.

Rohkeutta tarvitaan tässä ja nyt, joka päivä.

Avoimesti ja yhdessä

Jokainen tietenkin torjuu ja lievittää pelkojaan kukin omalla tavallaan. Yksinkin asioita voi tiettyyn rajaan asti pohtia, mutta on hyvä muistaa läheisverkot ja tuttavapiirit. Armeijassakin opetetaan, että ryhmä on yhtä vahva kuin sen heikoin jäsen. Puhutaan hyvästä yhteishengestä. Rohkeuskin on tarttuvaa lajia, ja yhdessä olemme aina vahvempia.

On kuitenkin kova haaste olla reipas ja rohkea niin julkisesti kuin oman itsensä kanssa. Julkisuudessa uhmakkaana, jopa ylirohkeana tunnettu saattaa tunnistaa sisimmässään moniakin pelkoja. Rohkeus ei vain ole riittänyt niiden esille kaivamiseen, hyväksymiseen ja samalla lieventämiseen.

On tärkeätä tunnistaa omatuntonsa ääni ja olla oma itsensä kenen tahansa toisen edessä.

Rohkea uskaltaa myös perääntyä vaihtaa vääräksi osoittautunutta mielipidettään ja kieltäytyä. Rohkeutta on myös tunnustaa omat virheensä ja pyytää anteeksi. Eli rohkeutta on uskaltaa muuttua ja hyväksyä itsensä sellaisena kuin on: minä olen minä.

Ihmisen elämä on yhteistyötä, vuorovaikutusta eli enemmän tai vähemmän kanssakäymistä. Yhteistä on keskinäinen hyväksyntä, mutta samalla tavalla myös henkinen pahoinvointi. Jokainen voi myös edistää muidenkin jaksamista ja hyvinvointia. Läsnäolo ja tuki voivat jonakin vähemmän kauniina päivänä olla itsellekin se pelastusrengas, jonka avulla selviytyy tiukasta elämän tilanteesta.

Jokaisella on mielenterveys

Käsitys mielenterveydestä on kovin suhteellinen. Kullakin on oma yksilöllinen mielensä, ja jopa terveyden ja sairauden raja on liukuva ja tavallaan sopimuksenvarainen. Mielenterveys myös rakentuu monista osasista eikä se ole muuttumaton tila.

Ei kukaan ole aina täysin terve ja tasapainoinen. Mielenterveys ei myöskään missään tapauksessa tarkoita ongelmattomuutta, sillä jokaisella on joskus ongelmia. Oleellista on se, miten vaikeuksista pystyy selviytymään ja jatkamaan elämää eteenpäin.

Yksi mielen tasapainoa mittaava kriteeri on kysyä itseltään kykenenkö tekemään työtä ja saamaan siitä tyydytystä. Harrastanko, koska pidän harrastuksestani? Solminko ihmissuhteita ja tulenko toimeen toisten kanssa?

Sopeutumista riittää joka ikään

Elämään sisältyy monia erilaisia vaiheita. On kypsymistä ja murrosta. On alkamista ja luopumista, samoin kuin erilaisia valintoja. Myös kaikkinainen kehittyminen edellyttää muutosta.

Murrosikä ja aikuisuuteen kasvaminen sisältävät usein enemmän tai vähemmän kapinallisia kausia. Oman itsensä löytäminen ei aina ole helppoa. On hyvä, jos tätä prosessia on helpottamassa vanhemman ymmärrys, tuki ja ohjaus.

Aikuisuus ja itsenäistyminen tarkoittavat suurten ja kauaskantoisten ratkaisujen tekemistä. Esimerkiksi perheen perustaminen ja lasten saanti merkitsee vastuun ottamista myös muista kuin itsestä.

Seuraava suuri sopeutumisjakso ajoittuu keski-ikään. Nuoruus on ohi ja tietoisuus elämän asettamista rajoitteista voi tuntua hyvinkin ahdistavalta ja ankealta. Nyt arvioidaan myös mennyttä ja menetettyä. Vielä keski-ikäisenäkin vanhempiinsa liian vahvasti kiinnittynyt saattaa esimerkiksi jopa katkeroitua vanhempien kuollessa.

Eläkkeelle jääminen saattaa sekin aiheuttaa ahdistusta ja ehkä kysymyksiä siitä, tarvitaanko minua enää ja mihin vielä kykenen.

Ikään kuin ikään liittyy siis haasteita ja muutos vaatii aina sopeutumista. Mitä pidempään on elänyt, sitä todennäköisemmin on kuitenkin havainnut senkin, että vaikeudet aikanaan menevät ohi. Elämän varrella opittu ja koettu auttaa yleensä ratkaisemaan eteen tulevia ristiriitoja.

Hyvä oman itsensä tunteminen ja siitä lähtevä terve itsekunnioitus muodostavat mielenterveydelle lujan perustan. Ei esimerkiksi kaikki sopeutuminen aina ole hyvästä. Myös asioiden kyseenalaistaminen on tervettä.

Puhuminen ja asioiden selvittely toisten kanssa puhdistaa ilmaa ja selkeyttää asioita. On usein hyvinkin terveellistä havaita, että oma murehtiminen kyllä saa vastakaikua mutta asettuu samalla ehkä uusiin mittasuhteisiin toisten reagoinnin perusteella.

Etsimme ymmärrystä

Kukin meistä kaipaa huomiota. Voidakseen hyvin ihmisen pitää tuntea tulevansa hyväksytyksi ja kokevansa turvallisuutta sekä lämpöä muutenkin kuin vain takkatulen ääressä. Ilman muiden ihmisten tarjoamaa läheisyyttä saattaa iskeä ikävä, yksinäisyys ja koko elämä voi alkaa tuntua tarkoituksettomalta.

Useimmat ovat joskus tunteneet epävarmuutta ja alemmuuden tunnetta. Tällaisen tilanteen laukaisijaksi sopii hyvin vaikkapa hitunen muilta saatua ystävällisyyttä.

Jo yksi hymy, kannustava sana tai toisen tarjoama aktiivinen kuunteleminen voivat saada aikaan ihmeitä. Oikealla hetkellä annettu tunnustus luo arjen onnea sekä antajalle että saajalle.

Pysähdy hetkeksi ja lepää kunnolla

Kiire, kiire, kiire. Elämän tahti tuntuu vain kiristyvän. Samalla lisääntyvät ahdistus ja pelot. Jaksanko huomenna, ensi viikolla ja vielä viiden vuoden kuluttua?

Aina välillä pitääkin muistaa pysähtyä miettimään, mihin on menossa ja millä vauhdilla. Pitää myös suoda itselleen tarvitsemansa lepo. Loppuunpalamisesta ei ole mitään hyötyä kenellekään, ei itselle sen paremmin kuin läheisille tai työyhteisölle.

Riittävä uni on ihmiselle välttämätön niin fyysisen kuin psyykkisenkin terveyden kannalta. Ei kannata kerätä painetta sisälleen horjuttamaan kestokykyä.

Myös stressin hoito lähtee omasta itsestä ja omista arvostuksista. Toisen on väkisin vaikea pysäyttää edes läheisintään. Paraneminen voi alkaa vasta kun stressaantunut itse suostuu näkemään, että hänen valitsemansa tie päättyy umpikujaan.

Onnea on olla sovussa itsensä kanssa

Hyvinvoinnin ja elämänilon siemeniä saattaa olla joskus vaikea havaita. Niiden kasvaminen ja kukoistaminen edellyttävät omien rajojen tunnistamista, niin vaikeaa kuin se ehkä joskus on. Mitä haavoittuvampi itsetunto on, sen tärkeämpää onkin tuntea tulevansa myös toisten hyväksymäksi.

Moni vähättelee ja aliarvioi itseään, moni taas yliarvioi oman jaksamisensa ja rajansa. Kultaiselta keskitieltä löytyy se, joka elää sovussa itsensä kanssa ja kohtelee toisia kuten toivoisi muiden kohtelevan itseään. Eikä sellainen, joka ei vaadi liikoja itseltäänkään, odota liikoja kanssaihmisiltäkään. Näin luodaan laajalle säteilevää turvallisuutta ja hyväksyntää.

Toki aineellinen hyvinvointi on sekin tärkeä lähtökohta myös henkisen hyvinvoinnin kannalta, mutta se ei ole ainoa tai edes tärkein asia. Valta tai varallisuus eivät luo eivätkä ylläpidä mielenterveyttä. Sisäisessä tasapainossa on kyse ihmisenä olemisen tunnesisällöstä.

Onnellinen on se, joka elää sovussa itsensä kanssa. Hän tietää, mitä kestää ja milloin on syytä ottaa aikalisä tai peräti kääntyä toisaalle. Ja onnellisuutta lisää se, että tuntee elävänsä toisten onnellisten keskellä.

Arjesta selviytymisen keinoja

Myös stressiä voi oppia hallitsemaan. Kun tarkkailee omaa tapaansa reagoida stressiin, voi oppia myös säätelemään sitä.

Kun joku seuraavan kerran on mielestäsi sinulle vihainen tai kun tunnet olevasi laiminlyöty, mieti, miten kehosi reagoi. Hikoavatko tai vapisevatko kämmenesi? Jyskyttääkö päässäsi? Tunnetko olosi kuumaksi tai kylmäksi? Kiihtyykö pulssisi vai lyökö sydämesi ehkä epätavallisen hitaasti? Kun osaat tunnistaa tällaisia stressin perusfysiologisia oireita, pääset myös käsittelemään niitä. Itsetarkkailua seuraava askel on itsehillintä. Kun oppii hillitsemään itsensä erilaisissa tilanteissa ja myös ahdistuneena tai hermostuneena, pystyy todennäköisesti menestymään elämän eri alueilla paremmin kuin joku ”kuumakalle”. Myös itsehillintä vaatii harjoittelua, ponnistelua ja rohkeutta. Onnistuessaan pystyy kohtaamaan pelkonsa ja selviytyy paremmin ahdistavissakin tilanteissa. Vähitellen pelko voi sitten kadota kokonaan.

Auta itse itseäsi

Stressiä, henkisiä kriisejä ja uupumusta voi estää ja niistä voi myös toipua. Siihen tarvitaan kuitenkin asioiden uudelleen pohdiskelua ja aikaa.

Toimivia ohjeita stressin torjumiseen ovat esimerkiksi seuraavat:

  • Älä eristäydy. Läheisistään eristäytyminen voi olla surullinen seuraus siitä, että on uhrannut kotielämän työlleen. Jopa puoliso ja lapset voivat jäädä työkierteeseen joutuneelle etäisiksi eikä ystäväpiiriä synny, kun koskaan ”ei ole aikaa”.
  • Kuuntele itseäsi, elimistöäsi ja tunteitasi.
  • Älä jatkuvasti piiskaa itseäsi eteenpäin, vaan anna tilaa ajatuksillesi ja tunteillesi.
  • Jos tilanne tuntuu kestämättömältä, mieti vaihtoehtoja.
  • Koeta vähentää kuormitusta ja kiirettä.
  • Lopeta ylihuolehtivaisuus ja opettele sanomaan myös ei.
  • Opettele irrottautumaan ja luopumaan, pyydä apua ja jaa mahdollisuuksien mukaan tehtäviä toisillekin.
  • Huolehdi fyysisestä kunnostasi.
  • Lisää osaamistasi. Sitä on myös tehtävien jako muille.
  • Vähennä tarpeetonta murehtimista. Kokeile huumoria.
  • Tavoittele kohtuullisuutta.
  • Älä yritä hukuttaa ongelmia alkoholiin. Saatat itse hukkua siihen.
  • Arvioi itseäsi työelämän ja yksityisyyden kannalta.
  • Helli välillä itseäsi.
  • Tee tarvittaessa muutos!

Mistä apua?

Toimiva sosiaalinen tukiverkosto on yksi tärkeimmistä myös mielen tasapainoa ylläpitävistä asioista. Oman ja läheisverkon kanssa pohdiskelun lisäksi työpaikkaan ja työhön liittyvistä asioista voi keskustella esimerkiksi työtovereitten, esimiehen sekä tilanteen mukaan myös työpaikan henkilöstöhallinnon edustajien kanssa. Työhyvinvointiin liittyvissä asioissa puolestaan työterveyshuolto on avainasemassa. Työterveysasemilta myös ohjataan tilanteen niin vaatiessa erikoispalveluihin. Esimerkiksi yksityisen työterveyshuollon asiakkailla saattaa olla käytettävissään erilaisia psykiatrisia palveluita. Ja jos ongelmat ovat työyhteisössä syntyneitä, työterveyshuollolla saattaa olla erityisen hyvää asiantuntemusta näiden asioiden selvittelyyn. Jos haluaa hakea apua työpaikan ulkopuolelta, terveyskeskus on avainasemassa myös mielenterveyden ongelmissa ja kriisitilanteissa. Perusterveydenhuollossa on yleislääkäreiden lisäksi myös mielenterveyden ongelmiin erikoistuneita ammattilaisia, joiden kanssa voi keskustella mieltä painavista asioista ja pyytää lisäohjeita.

Avun saamisen kanavia ovat esimerkiksi:

  • Läheiset ihmiset
  • Työtoverit
  • Esimies
  • Luottamusmies
  • Työterveyshuolto
  • Mielenterveyden ammatti-ihmiset

Sairaslomalta takaisin työhön

Joskus sairasloma on tarpeen. Sen tavoitteena on osaltaan lepo, jonka aikana myös mieli virkistyy, huolet helpottavat ja toiveikkuus palautuu. Jos kuitenkin uupumukseen ja erityisesti sitä vakavampaan työuupumukseen liittyy masennusta, se saattaa hidastaa toipumista ja vaatii myös lääkitystä.

Tavoitteena on, että sairasloma auttaa kääntämään stressi- ja uupumuskierteen parempaan suuntaan. Tarvitun lepoajan jälkeen työhön palaaminen sujuu useimmiten ilman suurempia ongelmia.

Myös vaikeammissa tapauksissa varsinaisen hoidon tueksi tarvittavan riittävän pitkän loman aikana työkunto useimmiten palautuu.

Kun työntekijä palaa töihin, hän saattaa kuitenkin tuntea syyllisyyttä poissaolostaan. Tutkimusten mukaan nimenomaan stressin, työuupumuksen tai mielenterveyden häiriöiden takia sairaslomalle joutuneet kokevat myös muita työhön palaavia useammin joutuvansa selittämään poissaoloaan ja sen syitä.

Pidä kiinni suunnitelmistasi

Sairasloman aikana tehdyt päätökset muuttaa työtahtia ja työtapoja joutuvat koetukselle työhön palatessa. Tässä vaiheessa on kuitenkin ensisijaisen tärkeää, että tarvittavat muutokset vaikkapa työoloissa, työtahdissa, ihmissuhteissa tai työtehtävissä toteutuvat ja palaaja voi pitää suunnitelmistaan kiinni. Mikäli takana on konkreettisia ongelmia, eivätkä ne
ole poistuneet, vanhaan kaavaan palaaminen todennäköisesti johtaisi jopa aiempaa nopeammin haitalliseen stressiin ja uupumiseen.

Työhön paluu on monella tavalla otollista aikaa kehittää työskentelyään ja työyhteisön jäsenenä olemista. Parhaassa tapauksessa ajatukset uudistuksista ovat kypsyneet ja toteutettuina osoittautuvat oikeiksi myös työtovereiden kannalta.

Vanhaan työhönsä tai ehkä kokonaan uusiin tehtäviin sairaslomalta tai kuntoutuksesta palaava tarvitsee paitsi työtoverien myös esimiestensä eli koko työyhteisön tukea. Joillakin työpaikoilla esimiehiä valmennetaan siihen, miten ottaa parhaiten vastaan työntekijä ehkä pitkänkin poissaolon jälkeen.
Palaaja voi esimerkiksi kokeilla työssäoloa lyhennetyn työajan avulla.

Erityisen tärkeää on myös, että työhön palaaja kokee palaavansa työyhteisön hyväksytyksi ja arvostetuksi jäseneksi. Jokaisen pitäisi myös voida kokea tekevänsä aitoa ja arvokasta työtä.

Mielenterveyden haasteita 2000-luvulla

(Professori Juha Siltala)

Aikuinen ammentaa itsetuntonsa sekä hyvästä lapsuudesta että työn hallinnasta. Aikuiset ihmissuhteet, joiden teoriassa pitäisi olla työn vastapainona, ovat käytännössä riippuvaisia työelämässä pärjäämisestä.

Maailmantalouden syntymisen myötä niin lapsuuden kuin työelämänkin antama turva ovat järkkyneet ja itsetunnon säätely vaikeutunut.

Toisen maailmansodan jälkeisissä hyvinvointivaltioissa poliittinen säätely asetti täystyöllisyyden ja kulutuskysynnän talouden kansainvälisten riippuvuuksien edelle. Kansainväliset sijoitukset eivät päässeet ”markkinavoimina” rajoittamaan hyvinvointiratkaisuja, sillä keskuspankit valvoivat pääomaliikkeitä ja niiden volyymi oli satoja kertoja nykyistä pienempi.

Suojatuilla markkinoilla yritykset pystyivät pitämään palveluksessaan paljon väkeä vaatimatta heiltä huipputuottavuutta, samoin toimi laajeneva julkinen sektori. Vakinaiseen työsuhteeseen pääsi keskinkertaisella koulutuksella ja siinä pysyi keskinkertaisilla ponnistuksilla. Mitä paremmin työnsä oppi, sitä vähemmän se vaati; tuottavuuden kasvua ei tohdittu lakkojen ja levottomuuksien pelossa ulosmitata.

Vapaus mielivallasta ylläpiti uskoa työn mielekkyydestä

Opittuaan ammattinsa työntekijä sai oman reviirin, jonka puitteissa hän pystyi johonkin mittaan hallitsemaan työtahtiaan ja työnsä vaihtosuhdetta.

Reviiri oli aikuisen minäproteesi, jonka avulla lapsuuden ahdistukset pysyivät hallinnassa ja toimintakyky kunnossa. Reviiri työssä ja omistettu asunto takasivat vapauden toisten mielivallasta, mikä ylläpiti uskoa työn mielekkyyteen. Mahdollisuus lisätä vapautta omilla ponnistuksilla ruokki toivoa niin, että kovat lapsuuskokemukset eivät päässeet hallitseviksi. Minän ja maailman suhdetta koskeva malli saattoi aikuisiällä korjautua, vaikka koettu vanhemmuus olisi jäänytkin vajavaiseksi.

Pääoma oli nykyiseen verrattuna ”laiskaa” maatessaan pitkäaikaisissa sijoituksissa. Hyvinvointia se tuotti kuitenkin juuri laiskuutensa ansiosta: työntekijät saattoivat ennakoida elämänsä, edetä asumisuralla vuokralta omistusasuntoon, kouluttaa lapsensa siisteihin sisätöihin ja 1960-luvulta lähtien jopa haaveilla itsensä toteuttamisesta ainutkertaisina persoonina. Elämänlaatukysymykset tuntuivat ohittavan elintasohuolet, kun kansan enemmistö ainakin mentaliteetiltaan kuului keskiluokkaan.

Arvot pehmenivät siinä määrin, että poikkeavia voitiin suvaita ihmisinä ja kuulla myös oman sisäisen lapsen itkua. Kilpailun sijasta kaivattiin syvempää elämänsisältöä. Haaveiltiin jopa olemassaolontaistelun rauhoittamisesta.

Yksilölliset elämäntyylivalinnat veivät työntekijöiden huomion yhteisistä eduista, ja edun-valvonta jäi asiantuntijoille. Nämä ryhtyivät purkamaan kaupan rajoituksia 1970-luvun jälkipuoliskolta lähtien. Kun pääomaliikkeet vapautettiin, lopulta myös Suomessa 1986-1991, ne ylittivät kansallisvaltioiden vaikutus-mahdollisuudet.

Ihmisten tarpeista talouden tarpeisiin

Siinä missä talous ennen joutui oikeuttamaan itsensä tyydyttämällä ihmisten tarpeita, ihmiset joutuivatkin nyt oikeuttamaan olemassaolonsa tyydyttämällä talouden tarpeita. Valtiot joutuivat purkamaan hyvinvointijärjestelyjä ja supistamaan budjettejaan houkutellakseen sijoittajia, jotka alkoivat kilpailuttaa myös työn-tekijöitä siitä, kuka tekisi töitä joustavimmilla ehdoilla ja heikoimmalla palkkauksella.

Siirtyminen pitkäaikaisrahoituksesta pörssirahoitukseen pakotti hyvätkin yritykset toimimaan kuin nurkanvaltaajat: supistamaan henkilöstöään ja organisoimaan tuotantoaan uudelleen osoittaakseen dynaamisuuttaan. Julkisella puolella henkilöstöä on täytynyt supistaa jatkuvan verokriisin takia: tuottavuuden kasvua ei voitu enää pääomapaon pelossa verottaa vaan se meni 1990-luvulla lyhentämättömänä pörssiosakkeisiin samaan aikaan kun palkat polkivat paikoillaan.

Työtahdin kiristyminen ja työilmapiirin huononeminen alkoivat näkyä työolobarometreissa. Vaikka tiedonkulkua ja osallistamista onkin parannettu, yksi puuttuu ja sen mukana kaikki: oman työtahdin hallinta. Itse hallittua reviiriä ei voi enää saavuttaa, kun tehostunut pääoman kierto vaatii läpinäkyvyyttä ja löysiä pois.

Työ, jonka pitäisi olla ihmisen itsetoteutusta, on tullut kiroukseksi sekä sen määrään että sen katkonaisuuteen tai puutteeseen nääntyville.

Työmarkkinat jakautuvat ylityöllistettyihin avainhenkilöihin ja asiantuntijoihin. Heillä on vielä itse ansaittua rahaa, mutta ei enää aikaa sen käyttämiseen. Kokonaispalkkaus hiipii yhä matalapalkkaisempiin työsuhteisiin: korvauksettomat ylityöt kuuluvat ylempien toimihenkilöiden
Työsuhde-etuihin. Heidänkin työnsä on muuttunut entistä epävarmemmaksi
ja ennen muuta siitä on poistettu akateemisen ammatinharjoittajan ja asiantuntijan aikaisemmin nauttima itsenäisyys. Vapauksien ja omien
reviirien katoaminen supistusten ja tulos-kyttäysten myötä tekee työn entistä kovemmaksi tällekin ydinjoukolle.

Yrityksen on muutettava muotoaan ja ulkoistettava toimintaansa palvelujen tuottajille. Oleellisin muutos ns. tietoyhteiskunnassa ei olekaan savupiipputeollisuuden osuuden hidaspieneneminen, vaan sopimuskäytäntöjen muuttuminen yksiöllisiksi ja omassa talossa miesvaltaisesti tehtyjen, kunnollisesti palkattujen töiden muuttaminen naisten matalapalkkaisiksi palvelutöiksi mieluiten talon ulkopuolella …

Yrittäjäriski ilman yrittäjän vapautta tai voittoa

Epätyypillisissä työsuhteissa sinnittelijät muodostavat suuren ja yhä kasvavan joukon. He ovat sitä joukkoa, joka hyvinvointivaltiossa olisi päässyt keskiluokaksi vakinaisen työsuhteen turvin. Nyt he ovat tarvittaessa töihin
kutsuttavaa monistaja- ja sesonkireserviä, joka väliaikaisten projektien ja ruuhkahuippujen välillä saa itse päivittää työvoimaansa elin-ikäisessä
oppimisessa. He kantavat yrittäjä-riskin saamatta mahdollisuutta yrittäjän vapauteen ja voittoon.

Työvoimasta putoavat vanhemmat, vain kansakoulun
käyneet, usein turvaverkkojen läpikin työmarkkinatuen loputtua ja toimeentulotuen nöyryyttävän anomisen alkaessa peruspäivärahan
tilkkeeksi.

Työssä ei enää riitä kohtuullinen keskitaso, jonka suoritettuaan voisi hyvällä omallatunnolla käyttää loput voimat ja ajan itse valittuihin tarkoituksiin. Työ vaatii kaiken tai ei mitään: hyviin tuloihin ja arvostettuun ase-maan pääsee vain tulemalla yhä paremmaksi ja olemalla käytettävissä työaikoihin katsomatta. Sen vaihtoehtona on yhä useammin putoaminen sellaisiin pätkätöihin, joilla ei kunnolla elä, tai kokonaan työmarkkinoilta
pois.

Itsetunnosta on tulossa niukkuushyödyke

Kohtuullisten rajojen puute heikentää itsesäätelyä biologisesti, psykologisesti ja kulttuurisesti. Itsetunnosta tulee niukkuushyödyke.
Elimistö reagoi työpaineisiin stressihormoneilla. Kun taistelu- ja pakoreaktio ei johdakaan helpotukseen, stressihormonit alkavat murentaa juuri niitä valmiuksia, joita muutoksesta selviämiseen tarvitaan. Kortisoli rapauttaa aivoissa hippokampusta ja etuotsalohkoa, joiden avulla uusia kokemuksia jäsennetään aiemmin opitun avulla ja käyttäytymiskaavoja muutetaan uusia haasteita vastaaviksi.
Suhteellisuudentaju, olennaisen seulominen informaatiopommituksesta ja kyky lohduttaa itseään heikkenevät. Kun uuden oppiminen ja vaihtoehtoisten toimintatapojen kuvittelu stressissä vaikeutuvat, seuraa uupumiskierre.
Mitä kauemmin stressihormonit jylläävät, sitä heikommin erittyy vasta-aineita ja sitä herkemmin taistelu- ja pakotunnelma laukeaa.

Informaation määrän kasvu ei automaattisesti kasvata ihmisen kykyä seuloa ja jäsentää sitä eikä muuta rajoittunutta ihmistä rajattoman tietoverkon kitkatta toimivaksi osaksi.

Lasikuitukaapeli voi suoltaa kaiken maailman tiedon kasvattamatta aivoprosessorin kapasiteettia. Laajakaistainen ajattelu, havaintojen,
muistikuvien ja tunteiden yhdistäminen omintakeiseksi näkökulmaksi, edellyttää rentoutta ja turvallisuutta. Ja ne karkaavat tavoittamattomiin,
kun ihminen joutuu alati vastakkain ylivoimaisen vaatimustason kanssa. Aina
pitäisi olla entistä parempi eikä koskaan saisi pysähtyä lepäämään laakereillaan.

Elimistö hankkiutuu pois paineen alta sairastumalla

Elimistö hankkiutuu pois tämän paineen alta romahduttamalla vastustuskyvyn ja sairastumalla.

Työkyvyttömyyseläke näyttää ainoalta valolta pimeän tunnelin päässä. Koska töissä ei enää voi muodostaa omatahtista reviiriä, omaan tahtiin pääsy näyttää mahdolliselta vasta työ-elämän jälkeen. Suurista ikäluokista 70 prosenttia aikoo eläköityä keskimäärin kuusi vuotta ennen virallista eläkeikää pelätessään työn vaatimusten kasvavan liiallisiksi. Heitä uhkaa siis ristiriita minäihanteen ja todellisen suoritustasonsa välillä. On käynyt liian vaikeaksi saavuttaa sellaista tasoa, jota kulttuurin piirissä arvostettaisiin.

Toisen maailmansodan jälkeisistä suurista ikäluokista 80 prosenttia sijoittui kokopäivä-töihin työmarkkinoille tullessaan, ja muut nappasi kiinni turvaverkko.

1960-luvulla syntyneistä enää 60 prosenttia sijoittui tyypilliseen kokopäivätyösuhteen ja 1970-luvulla syntyneistä vain 30 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että juuri pienten lasten vanhemmat saavat näyttää ”yhteistyö-kykyään” ketjutetuissa sijaisuuksissa siinä toivossa, että heidät joustavuutensa palkaksi joskus vakinaistettaisiin.

Työntekijöiden jouston maksavat lapset, jotka jäävät vaille saattajaa elämään vanhempien ollessa joko työtaakan tai työn epävarmuuden vuoksi omien ongelmiensa vallassa, psyykkisesti poissa lasten maailmasta. Turvallisuuden sijasta he siirtävät omia pelkojaan lapsiin.

Aikuiset tyydyttävät oman sisäisen lapsensa tarpeita

Raskas työ vaatii myös raskaat huvit: vanhemmat kieltäytyvät aikuistumasta ja siirtämästä narsistista latausta itsestä lapsiin. Päinvastoin he kilpailevat näiden kanssa huomiosta kuin kateelliset sisaret.

Kaikki haluavat kuuntelijaa, mutta kukaan ei jouda kuuntelemaan. Postmoderni aikuinen janoaa jotakuta, joka olisi olemassa vain häntä varten. Hän yrittää aikuisena tyydyttää lapsen tarpeita. Pienet lapset tarvitsisivat olotilojensa jakamista oppiakseen tuntemaan ja säätelemään tunteitaan. Äly ei kehity erillään tunteiden käsittelystä, joka opitaan aluksi jakamalla mielentila aikuisen kanssa.

Kokonaisuuksien hahmottaminen, asioiden luova yhdistely, sosiaalinen tilannetaju ja toisten empaattinen ymmärtäminen ovat riippuvaisia omien tunteiden tunnistamisesta, eikä niitä opi tunnistamaan, ellei joku muu reagoi niihin sopivasti.
Vaille kannattelua ja mielentilan jakamista joutuvat selviytymään yksin katunokkelan älynsä varassa. Parhaimmillaan heistä tulee vivahteita tajuamattomia, kylmän analyyttisia, pahimmillaan masentuneita ja itsetuhoisia. Postmoderni ihminen joutuu sulkemaan pois läheisyydentarpeensa pettymyksen, mutta tarpeet murtautuvat esiin esimerkiksi pari-suhteissa,
joita pettyneesti vaihdetaan entistä nopeampaan tahtiin.

Lapset ja nuoret oireilevat vanhemmuuden vajetta migreenin, masennuksen, ylilevottomuuden, keskittymishäiriöiden, väkivallan ja päihteiden kautta. Voi kysyä, onko näitä ulkoistettuja kustannuksia otettu huomioon laskettaessa joustavien työmarkkinoiden tuottavuuslisäystä.

Tempoilevat kehittämishankkeet uuvuttavat

Työelämä ei ole autettavissa konsulttitempuin eikä varsinkaan tempoilevilla kehittämis-hankkeilla, jotka entisestään uuvuttavat työn-tekijät hajottaessaan heidän huomiotaan jatkuvaan kokoustamiseen, palaverointiin, projekteihin
ja mittaustapoihin.

Voikin oikeastaan sanoa, että puolet loppuunuupumisesta tulee alimiehityksestä, puolet jäljelle jääneen työvoiman väärinkäytöstä tulos-tilastojen lavastamiseen oikean työn sijasta.
Vika ei ole korvien välissä, vaan työn ja pääoman välisessä vaihtosuhteessa. Se on palautettava kohtuullisemmaksi.

Mikä on hyvää taloudelle ei välttämättä ole hyvää yhteiskunnalle

Ennen muuta on jo luovuttava uskosta, että yhden omalakisen alajärjestelmän – talouden – hyvä on hyvää koko yhteiskunnan kannalta.

Politiikka on palautettava kunniaan, sillä vain se voi kääntää ihmisten tarpeet talouden puhumalle kielelle, toiminnan reunaehdoiksi, jotka tuntuvat voittoina tai tappioina.

Politiikan palauttaminen merkitsee ihmisen täysi-ikäisyyden palauttamista opitun avuttomuuden jälkeen. Siinä tehtävässä makro- ja mikrotaso näyttäytyvät toistensa sisäkkäisinä ehtoina: ihmiset voivat eheytyä uhreista poliittisiksi osallistujiksi heti saadessaan kappaleen tukevaa maata jalkojensa alle. Ja se taas voi tapahtua yhtä hyvin terapiassa, seurakunnassa, oma-apuryhmässä kuin aivan kahden ja kolmen keskenkin, kun puhutaan rehellisesti asioista niiden oikeilla nimillä eikä puukoteta toista selkään samastumalla muutosmyönteisesti vahvempiin.

Lähde: Marja-Terttu Verho, Varma Sampo, Tunnista ajoissa stressi ja uupuminen.

Revert to Web View
Next Post Previous Post

Psykoterapeutit: